vuoden ensimmäinen

Vuosi vaihtui mukavissa, tavallisissa merkeissä. Lukuunottamatta, että loukkasin alkuillasta poikaystävääni, josta seurasi riidan kaltainen välikohtaus. Onneksi tämä välikohtaus ei johtanut kuin muutamaan kyyneleeseen, jotka saatiin kuivattua, ja joiden jälkeen halattiin kun taas vuodenvaihteen toinen, astetta vakavampi ja kamalampi välikohtaus johti kuuden ihmisen kuolemaan Sellossa. Surullista. Todella surullista ja niin väärin.

Pidin itsekseni hiljaisen hetken kuolleiden muistolle..

Uuden vuoden päivällispöytää oli t o d e l l a vaikea vastustaa. Kaloreita kertyi liikaa, kuten tavallista. Ahdistuin, mutta se meni ohi ja tilalle tuli syyllisyys syödyistä ruuista ja lihotuista kiloista.(?) Väsyin kaikkeen. Mietin kulunutta vuotta ja etenkin viimeistä kuutta kuukautta, jonka olen laihduttanut parhaani mukaan, sairastunut syömishäiriöön.  Minusta tuntuu, että tämä puoli vuotta on ollut elämäni huonointa aikaa, ottaen huomioon, että lähdin hakemaan tällä kaikella parannusta olooni ja elämääni. Huonoudesta huolimatta, en siltikään osaa päästää irti tästä. En halua päästää irti. Pitäisikö minun? Pitäisikö minun etsiä parannusta olooni ja elämääni jostain muualta? En halua uskoa, että tämä ei todella toimikaa onnenlähteenä, että laihtuminen ei olekaa tie onneen. Käyn terapiassa, koska haluan parantua. Haluanko? Mitä minä oikeastaan haluan... Haluan laihtua ja olla laiha, pieni ja kaunis. Onko tämä ainut, jota haluan vuodelta 2010? -Kai se on, ainakin tällä hetkellä.

Kun vuotta 2010 oli kulunut puolitoista tuntia, minä olin luistelemassa. Sytytin tupakkani C:n tupakasta. Halattiin. Hän pussasi huuliani, en pystynyt pussaamaan takaisin, huuleni olivat liian kylmät. Minulla oli tosi kylmä, vaikka olin vetänyt jalkaani villasukat, laittanut päällekäin monta puseroa sekä toppatakin. Fyysisesti olin jäässä, mutta sisältä mulla oli kerrankin lämmin. Hetken aikaa, ihan pienen hetken aikaa tunsin, että kaikki on hyvin.