rakastan teitä

-No saitko sä sieltä jotain. Lomaa? Lääkkeitä?

-Joo sain. Lääkkeitä., näytän reseptiä.

-...ja lomaa, jatkan lausettani ja näytän lappua, jossa on myönnetty sairaslomaa kaksi kokonaista kuukautta merkittävän työkykyä alentavan sairauden vuoksi.

Mitäs nyt?

Haukon ilmaa

kuin kala kuivalla maalla.

Mutta

vedessäkin hukkuisin.

En osaa

rauhoittua.

En osaa

hengittää.

En saa

kyyneleitä loppumaan.

Äsken en saanut

niitä edes tulemaan.

Äiti on

vihainen.

Isä on

turhautunut.

Ne on kumpikin

vain huolissaan.

Mä olen

pahoillani.

Antakaa anteeksi.

Jos joku avaa suunsa, sieltä tulee huutoa. Mutta huutokin on parempi kuin tyyni hiljaisuus. Äidillä on tapana sanoa minulle heippa, kun hän lähtee töihin. Tänään en kuullut mitään.

Hän on loukkaantunut. Mutta niin olen minäkin. Hän on surullinen. Mutta olenhan minäkin. Hän pyysi anteeksi. Ja niin minäkin. Mutta hän ei ole oma itsensä. En kai minäkään ole. Ja minä olen surullinen.

Voisiko kaikki olla taas normaalia?

 

Minulla on äärettömän syyllinen olo. Niin on varmaan hänelläkin. Minulla on huono omatunto. Ja luulen, että hänelläkin on. Me ollaan kummatkin samanlaisia. Mutta kuitenkin aika erilaisia.

Se on mun äiti.

...ja se on mun isä.