sinistä.jpg

Olenko nielaissut jalkapallon? Mun maha näyttää siltä, että olisin. Se on pyöreä ja yhtä iso kuin jalkapallo. Jos se ei ole pallo, niin kuka tai mikä sinne on sitten mennyt? Mahaa kiristää ja puristaa ja siellä möyrii joku joka päästelee kummallista ääntä. Olo ei ole mitenkään kehumisen arvoinen, huuletkin ovat maidon valkoiset. Mua heikottaa.

En taaskaan mene kouluun vaan menen suihkuun ja istun lattialle, nojaan seinään ja annan kuuman veden valua ja lämmittää mua. Se saa koko kylpyhuoneen höyryiseksi ja se polttaa mun ihoa aluksi. Sitä menee silmiin... ja suuhunkin, mutta sylkäisen sen pois. Katson mahaani, johon on muodostunut makkaroita, kun olen vetänyt jalkani koukkuun lähelle itseäni. Ahdistaa, inhoan mahaani ja itseäni. Olen hyödytön, turha. En saa mitään aikaan, eikä minusta ole iloa kellekään. En pidä itsestäni, miten joku muu voisi pitää?

Toivon, että kuuma vesi sulattaisi mut pois ja vesi huuhtoisi sitten mut mukanaan viemäristä alas. Katoaisin ja kaikki olisi poissa. Maapallo jatkaisi pyörimistä ja ihmiset elämistä, mutta mua ei enää ois. Kukaan ei muistaisi ketään mun nimistä ja näköistä tyttöä. Kaikki olisi niin kuin mä en olisi koskaan syntynytkään. Mutta tämä toive ei muuta mitään eikä tämä voi toteutua - olen edelleen tässä, kaikki tietää mut ja mä olen joskus syntynyt. Tiedän, että jos mua ei enää olisi, olisin jättänyt mun läheisten maailmaan vain surua, tuskaa ja ahdistusta. Mutta miksi ihmeessä mun pitää kuitenkin nyt elää sellaisessa maailmassa, jossa he joutuisivat sitten elämään. Se on aika epäreilua.

Kaksikymmentä minuuttia on kulutunut, kun suljen suihkun. Piirrän huurteiseen peiliin hymyilevät kasvot, mutta en itse hymyile. Ehkä vielä joskus opin senkin taidon uudestaan.