samaa rataa

Ahdistaa ihan kamalasti. Tuntuu, että mun sisällä on joku möykky, joka myllertää ympäriinsä. Mun tekisi mieli itkeä, mutta ei itketä. Mä haluaisin vastauksen J:ltä tähän meidän tilanteeseen, jos meillä edes on mitään tilannetta. Hän ei ole vastannut tällä viikolla juuri ollenkaan puhelimeen, tiistai-iltana nopeasti juuri ennen nukkumaan menoa, eikä hän koskaan myöskään tiedä milloin voisi nähdä, kun sitä häneltä kysyn.

En tiedä mun painoa, enkä haluaisikaan. Se ahdistaisi vain kahta kauheammin, kun nytkin on jo tuskainen olo tästä kropasta, jossa mä olen. Ruoka ei oikein maistu, mutta siitä mä olen vain iloinen. Ei tarvitse stressata ainakaan sitä, että tekisi mieli syödä. Nytkin mulla on vähän nälkä, muttei tee mieli syödä yhtikäs mitään. Se ahdistusmöykky taitaa täyttää muhun mahan ihan kokonaan.

Ostin tänään Vilasta legginssejä muistuttavat mustat housut, ne on kokoa S. Enhän mä silloin voi olla läski ja iso, jos vaatekoko on small. No mutta valitettavasti mä kuitenkin olen vähän plösö, tai vähän enemmänkin kuin vähän.

Kohta nään Viulua pitkästä aikaa, me mennään kävelylle. Myöhemmin ehkä koitan soittaa vielä kerran J:lle. Kohta mä en jaksa enää soitella... mutta mulla on ikävä. En haluaisi luopua toivosta, mutta pikkuhiljaa mun ote alkaa kuitenkin lipsua tämän asian kanssa. En ymmärrä, mitä J oikein ajattelee ja haluaa. Mä haluan jonkinlaisen vastauksen ja tämän möykyn pois mun sisältä.