Saatan jäädä tuijottamaan J:n kuvaa moneksi minuutiksi. Mulla on niin ikävä, tykkään siitä niiiin paljon, liikaa. Mä mietin usein, että miettiiköhän hän mua läheskään samalla tavalla kuin mä sitä. En usko, en ole niin tärkeä.
Kun menin eilen illalla nukkumaan, käperryin peiton alle niin pieneksi kuin mahdollista. Mulla oli paha mieli. Tahdoin olla pieni, sellainen jota kukaan ei huomaa. Tai sitten mä tahdoin, että joku rakastais mua. Huomais mut. Olisi joku, jonka käsivarsien suojaan mä voisin käpertyä.
Mä nukahdin toivoen jonkun rakastavan mua. Salaa toivoin sen olevan J.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti