Kenkien alla lotiseva loska liu'uttaa inhottavasti mua sivulle ja toiselle, kun koitan kävellä loivaa ylämäkeä ylös. Mun ilme on mitäänsanomaton - se ei ole iloinen eikä synkkä. Suupielet ovat hennossa kaaressa alaspäin ja hennosti rutistan myös huuliani tupakan ympärille, kun imen siitä viimeiset sauhut.
Mietin sua - soittaisinko? En uskalla. En tiedä, haluatko sä kuulla mun ääntä. Mä ainakin haluan kuulla sun. Mulla on ikävä sun harmaansiniä silmiä, joista näkyy epävarmuus ja herkkyys. Mulla on ikävä myös sitä, kun sä heilut pienesti sivuttain tai potkit lunta samalla, kun kerrot asioita mulle.
En jaksanut meikata, se ei tuntunut tänä aamuna tärkeältä. Mulla on koko ajan vähän liian lämmin. Ja mulla on liian kuiva iho, joka kutiaa ja jota pitää rasvata jatkuvasti. Ihastuminen laajentaa silmäterät, kuulema. Kaikki vahvat tunne tilat laajentavat. Minut ihastuminen saa huokaamaan. Ja pelkäämään. Ihastuminen saa mut myös välillä nostamaan ylös alaspäin kääntyneet suupieleni. Sä tunnuit tänä aamuna erityisen tärkeältä. Sä olet tärkeä, koska sä saat mut hymyilemään jo pelkällä olemassa olollasi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti