Tänään lähdin vakio S-Markettiimme, sitä ennen kävin apteekissa, ja sitä ennen pankkiautomaatilla. Bling - 20 euroa nostettu tililtä, 60 euroa markettiin, 40 äidille velkoja ja 30 euroa tv:n osamaksua. Vielä vuokra, lisää ruokaa ja myöhemmin lisää ruokaa ja vaippoja, puhelinlasku, terveyskeskusmaksu sekä vakuutusmaksu. Missä maksu mun tilille: Osta joskus jotain itsellesi tai mene vaikka kampaajalle.
Mummilta sain rahaa kolmisen viikkoa sitten ja silloin ostinkin ne kaksi laukkua ja jakun. Ja sitä ennen ostin itselleni jotain viimeksi talvella. Kaupoissa oikeastaan hypistelenkin nykyään ennemmin lastenvaatteita kuin omia hepeneitäni, ja olen jatkuvasti suunnittelemassa, mitä ostaisin Leolle. Olisi se kuitenkin joskus kiva ostaa itsellekin jotain ilman, että täytyy säästää muutama kuukausi, että voi ostaa hupparin tai farkut.
Usein jotkut vaatteet vain hyppäävät liikkeessä mun eteen ja huutavat, että osta mut. Mutta joudun torjumaan houkutuksen tylysti, koska kukkaro loistaa tyhjyydellään taikka pennosilla, jotka ovat varattu elämiseen, eivätkä omaan napaan.
"Mä en osta itselleni enää mitään." sanoin kerran. "Susta on tullut äiti", totesi ystäväni takaisin. Äidit tuppaa olemaan vähän sellaisia ihmisiä, että lapsille ja muille ostellaan, muttei itselle. Munkin oma äiti on sellainen. Enkä mä oikeasti edes koe mitään suurta tarvetta shoppailla alituisesti, mutta haluaisinhan mä kuitenkin vaikka mitä. Haluaminen ja haaveilu on halpaa. Kukapa nyt ei haluaisi muun muassa kaiken. Sitten kun joskus voinkin investoida itseeni, niin se tuntuukin aivan erilaiselta kuin se, jos ostaisin joka viikko jotain itselleni. Tulee kiva mieli. Tällä tavalla oppiikin arvostamaan rahaa enemmän.
Mutta mun toive toteutui. "Mene vaikka kampaajalle" sanoi äiti. Äiti yllätti mut iloisesti ja lupasi, että hän maksaa heinäkuussa mulle jotain sadalla eurolla. JES! Vihdoin voin kaivaa jostain kampaamon numeron ja varata ajan. Pieniä arjen luksus hetkiä!
Ihan tuttu juttu! Mä en oo moneen kuukauteen raaskinnu ostaa ittelleni mitään, taikka tuhlata rahoja omiin hömpötyksiin. Silti tulee osteltua Samille ja Joelille vaatteita, tavaroita yms ja aina löytyy rahaa jos Sami lähtee baariin. Kyllä mullekin sitä rahaa olis, mutta kun ei raaski sitä käyttää, ajattelee aina muita ja tärkeämpiä ostoksia.
VastaaPoistaJep, näinhän se menee! Mut nyt säkin oot ihan sallittu hemmottelee ittees välillä. Kahden lapsen kanssa varmasti aika rankkaa ajoittain<: mut on ne niin sulosia poikia.
PoistaHei listaa blogi blogloviin niin tätä on helpompi seurata:) ei jaksa aina erikseen tulla kattoo onks tullut postauksii mut jos oisit bloglovis niin ois iisimpi homma :) eli tosi kiva blogi sulla!
VastaaPoistaJoo, voisinpa ihan hyvin lisätä blogini sinne. En oo koskaan perehtynyt kyseiseen paikkaan, vaikka oon kyl siitä kuullut=) Hetkinen vaan, niin koska on helpompi seurata!
Poista