Oltiin juhannuksena Yyterissä, kylpylässä. Oli aivan onnistunut reissu, vaikka pienen lapsen kanssa matkaaminen on aina omalla tavallaan rankkaa. Kaikki meni tällä reissulla kuitenkin oikein kivasti. Leon syöttämiset - soseiden ja puuron lämmitys - onnistui mutkitta, ja hotellilla oli retkivuode vauvalle valmiina. Respasta saatiin Leolle uimavaippa ilmaiseksi sekä uikkarit vuokrattua, kun en muistanut ottaa kotoa Aku Ankka -uikkaria mukaan.
Tämä oli Leon eka kerta uima-altaassa. Kyllä siinä oli aluksi ihmettelemistä, että mihin me ollaan tultu. Leo katseli ihan vakavasti ympärilleen ja tuijotti pyöreillä silmillään mua kysyvästi. Sitten valkeni, että täähän onkin aika hauskaa. Polskuteltiin ja leikittiin leluilla aivan innoissan ja naurettiin.
Lisäksi me aikuiset ihmiset syötiin hyvät ja kalliit pihvit- auts kukkarolle, mutta oli se sen arvoista. Käytiin illalla myös kurkkaamassa rantaa ja sainpa nautittua myös yhden juhannus-siiderin. Se hiekkaranta on kyllä näkemisen arvoinen paikka. Oli tosi kaunista, vaikka jonkun matkan päässä örveltikin pussikaljalla olevat nuoret ja itikat inisivät korvissa.




Oi Yyterin hiekkarannat ♥ Kerran käynyt lapsena n. 9-vuotiaana, eli lähes 10 vuotta sitten, ja joka kesä halunnut takaisin!
VastaaPoistaJoku kerta menen mäkin takas ja uimaankin. Nyt kun käytiin siellä pyörähtämässä vaan illalla, niin ei tehnyt mieli mennä uimaan. Jotain 14 asteista vettä, huiii!:D
PoistaIhanat noi siun farkut! Mistä olet ostanut?(:
VastaaPoistaGinasta oon ne ostanut:) Maksoi n. 50e, jos nyt oikein muistan! Suosittelen, on hyvät jalassa ja ihanat munki mielestä.
Poistaheii, sormus vasemmassa nimettömässä? ;) näyttää tosin aika leveeltä,mut pakko kysyä!
VastaaPoistaOikea käsi, peilin kautta otettu kuva:D Mut kuka tietää;)
PoistaHääh, eiks se oo sama asia onko se peilin kautta otettu, vai kattoisinko sua vastakkain? :o mun logiikan mukaan toi olis vasen? :DDD whaaat,oon ihan pihalla!
PoistaLaitapa oikean käden nimettömään sormus ja katso itseäs peilistä:D silloin näät sen oikealla puolella mut jos kattoisitkin itteäs sieltä peilin suunnasta niin sillon se ois vasen:D mut kokeile, ota vaik samal taval kuva ku mä otin tässä.
Poista