IHMISSUHTEET
1. Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
En uutta ystävää valitettavasti, mutta monta uutta tuttavuutta kyllä.
2. Oletko tehnyt tänä vuonna jotain, mitä et ole ennen tehnyt?
Tullut raskaaksi ja synnyttänyt vauvan, hihi.
3. Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
Kyllä. Maaliskuusta 2011 alkaen tähän päivään saakka.
4. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?
Yksi on, kun tein raskaustestin. Olin aivan hysteerinen. Tilanne oli shokeeraava ja ihana. Pelotti ja olin samalla innoissani ja järkyttynyt. Nauroin, vaikka teki myös mieli itkeä. En tiedä, olisiko itku ollut ilosta vai pelosta. Vaikka tilanne oli tunteiden sekamelska, niin se oli toinen parhaista muistoista tältä vuodelta. Toinen oli ihanan poikamme syntymä.
5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
En onneksi. Riitelen yllättävän harvoin ystävieni kanssa. Pientä erimielisyyttä tai hermostusta on toki joskus kaikilla, muttei mitään riitaa ole ollut.
MINÄ
No voi kyllä olen. Isoin muutos oli se, että minusta tuli äiti, mutta lähes yhtä iso muutos oli myös se, että musta tuli lähes terve. Vuoden 2010 lopulla olin huonossa jamassa ja niin olin vielä 2011 vuoden alkukuukausinakin. Raskaus yllätti maaliskuussa, ja siitä alkoi positiivisempi suunta. Ulkonäöllisesti muutuin toki raskauden takia hurjasti. Ajatusmaailma ja prioriteetit meni aikalailla uusiksi. Sairaat ajatukset, masennus ja syömishäiriöajatukset alkoivat kaikota pikkuhiljaa. Lapsi meni etusijalle ja pakotti huolehtimaan itsestä. Opin paremmin hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Tässä lyhennetty vastaus, miten muutuin vuonna 2011. Tästä voisi kirjoittaa enemmänkin, mutta kelvatkoon tämä tähän.
2. Oletko lihonut?
Khyllä, hienot 18 raskauskiloa.
3. Oletko saanut porttikieltoa minnekään tämän vuoden aikana?
En.
4. Oletko ollut yksin elokuvissa tämän vuoden aikana?
Olin kerran. Kävin katsomassa Roskis prinssin, hehe. Olin ollut ehkä kolme päivää kotona raskausvaivojeni takia. Joka kohtaa kolotti koko ajan. Olin tulla höperöksi ja päätin, että nyt teen jotain, lähden ihmisten ilmoille. Päätin lähteä, vaikka kukaan ei pystynyt lähteä mun kanssa. Oli ihan piristävää, vaikka kävinkin yksin.
5. Oletko ottanut tatuointia / lävistystä vuoden aikana?
Noup. Napakorun jouduin ottaa elokuun alussa pois, koska lävistyskohta alkoi punottaa ja kipeytyä masun kasvun takia.
RANDOM
1. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Paras...En osaa sanoa. Ehkä yksi tyttö päiväosastolta.
2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
Kyllä ja en. Toisaalta lupasin itselleni, että tulen olemaan onnellisempi. Teen töitä sen eteen, että olisin tyytyväinen itseeni ja elämääni. Vannotin, etten halua enää laihduttaa, mutta salaa taas vannoin, että laihdutan silti - se on ainut tie saavuttaa se onnellisuuden, jota tavoittelen. Eipä ollutkaan. Saavutinkin onnen, mutta aivan eri tavoin, oikealla tavalla.
3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Ei läheiseni, mutta minä itse joo!:3
4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei kuollut.
5. Missä maissa kävit?
Ruotsissa kerran ja Virossa kaksi kertaa. Pidemmälle ei ollut varaa lähteä.
6. Mitä haluaisit vuodelta 2012, joka ei onnistunut vuonna 2011?
Enpä tiedä. En tiedä, minkä olisi edes pitänyt onnistua vuonna 2011. Kaikki onnistui, minkä pitikin onnistua. En laihtunut, mutta ei mun tarvitsekaan laihtua, vaikka välillä toki siltä tuntuukin, että laihempana olisi parempi yms. Voisin toki syödä säännöllisemmin ja terveellisemmin ja haluaisin innostua toden teolla liikunnasta.
7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2011?
1.12.2011. Mussukan syndet<3
8. Vuoden suurin saavutuksesi?
No toi pojanpallero tietty. Ja siis myöskin oma parantuminen - että pystyin olla vahva. Ja myöskin se, että muutin pois kotoa.
9. ...ja suurin epäonnistumisesi?
Yksi juttu, jota en voi kertoa, koska siihen liittyy monia muita ihmisiä, joiten yksityisyyttä mun täytyy kunnioittaa.
10. Kärsitkö vammoista?
Vammoista. En kaiketi, mutta vaivoista kyllä. Selkäkipua oli, liitoskipuja, jalkakipuja, mahakipuja alkuraskaudessa (kohdunkasvukipuja siis), vauvan potkuista johtuvaa kipua.
11. Mikä oli paras asia, minkä ostit?
Ostettiin J:n kanssa laivalta pikkuselle eka vaate, jossa lukee "söpö". Se oli ihana hetke, en aio ikinä heittää tuota bodya pois. Annan sen Leolle sitten, kun hän on aikuinen.
12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Vanhempieni ja J:n
13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Vanhempieni ja J:n
14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Vaatteisiin, bussimatkoihin, ruokaan, huonekaluihin...
15. Mistä innostuit eniten?
Vauvasta ja omaan kotiin muuttamisesta. Asunnon löytäminen tuntui vain olevan kiven alla, mutta onneksi lopulta tärppäsi.
16. Vuoden 2011 ihmiset?
Leo, J, minä
17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Jos nyt siis kuvitellaan mua vuoden 2011 kesäkuussa ja verrataan vuoden 2010 kesäkuuhun, niin olin paljon paljon onnellisempi. Raskaus oli vasta aluillaan ja kaikki tuntui vihdoin olevan hyvin, että tulevaisuudessa onkin jotain mulle. 2010 kesäkuussa olin juuri täyttänyt muutama kuukausi sitten 18. Painoni oli kevään aikana alkanut normalisoitua, se ahdisti, pelotti, harmitti. Join liikaa koko kesän, biletin ja riekuin ympäriinsä. Oli kivaa, mutta olin masentunut. Kätkin masennukseni siihen, että juoksin tukkaputkella joka paikassa kokoajan.
18. Lihavampi vai laihempi?
Normaalimman kokoinen.
19. Rikkaampi vai köyhempi?
Rikkaampi. Ei tosin rahallisesti, mutta muuten. Läheiset ja rakkaat ihmiset sekä perhe ovat ainoita oikeita rikkauksia elämässä.
20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Tavannut enemmän ystäviäni. Raskaus ei karkottanut ystäviä, mutta totta kai eristi jollain tavalla. Monet vietti viikonloppuja ja kesää kaveriporukoilla juoden, baareillen, mennen ja tullen, festareilla yms. En oikein pysynyt menossa aina mukana.
21. Entä vähemmän?
Ööö... Syönyt vähemmän makkaraperunoita? Nojaa, en tiedä:D
22. Miten aiot viettää joulun?
Vietin joulun kotona vanhempieni, veljeni ja tätini kanssa sekä pikkunyytin kanssa. Saunottiin, syötiin ja jaettiin lahjoja. Kävin aattona myös pikkuisen kanssa J:n kotona.
23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
Sen hetken tiedän minä, mutten sitä täällä kerro.
24. Rakastuitko vuonna 2011?
Kyllä. J:hin ja poikaani.
25. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Salkkarit ja Klikkaa mua.
26. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
Vihata on aika vahva tunne. En vihaa ketään. Kellään ihmisellä ei ole ollut muhun koskaan niin suurta vaikutusta, että häntä pitäisi vihata.
27. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Olen surkea lukija. En lue juuri koskaan yhtään mitään muuta kuin lehtiä. Luin neuvolasta saatua oliko se joku tyyliin "meille tulee vauva" -kirjasta. Hehe.
28. Entä musiikillinen löytö?
Eeen mää muista. Voivooi...
29. Mitä halusit ja sait?
Halusin olla J:n kanssa, seurustella ja sain. Ja halusin terveen lapsen ja sen sain<3
30. Mitä halusit muttet saanut?
Halusin olla laihempi ja halusin, ettei mun mahaan tulisi raskausarpia. Halusin myös lähteä ulkomaille, muttei ollut varaa.
31. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
Eat, pray, love oli ihan kiva. En nyt oikeastaan enää muista, mitä kaikkia leffoja tuli katsottua vuonna 2011.
32. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Kutsuin ystäviä meille ja tein lihapullia tomaattikastikeessa ja pastaa. Syötiin ja vietettiin vain aikaa yhessä.
34. Ketä kaipasit?
S:ää, ystävääni joka oli 9kk ulkomailla.
35. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
Masussa oleva asukki!
MUUTA
1. Oletko joutunut tappeluun?
En onneksi.
2. Oletko tehnyt mitään luvatonta vuoden aikana?
Ööö, joo, kyllä. Ei kerrota kellekään.
3. Oletko juonut "perseitä"?
Kyllä juu, vähän liian monesti parin kuukauden aikana.
4. Oletko tehnyt tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin?
Paria asiaa olen katunut, mutta koska niitä ei voi muuttaa, niin en ole kauaa niitä jaksanut murehtia.




<3
VastaaPoista<3
PoistaHyvä postaus!
VastaaPoistakiva et miellytti=)
Poista