yksin

Mä olisin halunnut halata J:tä tänään niin lujasti kuin pystyn, ottaa kasvoista hellästi kiinni ja suudella kunnolla ja pitkään. Olisin halunnut halata ja itkeä sen rintaa vasten, että mä oikeasti tarvitsen sitä ja rakastan sitä ja musta tuntuu niin pahalta. Mutta mä vain istuin sohvan kulmassa, melko totisena, loukkaantuneena ja surullisena. 

J on valmis luopumaan meistä. Me ollaan pudottu J:n prioriteettilistalta alemmas, kokonaan pois itseasiassa, koska J on valmis eroamaan. Hän valitsee minun sijaani, jotain ihan muuta, joka ei tee elämästä yhtään parempaa. En olekaan se, joka saa hänen elämänsä raiteilleen ja tekee hänet onnelliseksi. Jos olisin, niin tilanne ei olisi tämä. Sattuu. Nyt olen yksin. Ja mua pelottaa ja surettaa, enemmän kuin koskaan.