tiistai 23. elokuuta 2011

kaikki hyyyvin

Kävin jalkatutkimuksessa eikä jalasta löytynyt mitään poikkeavaa. Onneksi, luojan kiitos. Jos oireet lisääntyy tai pahenee niin pitää mennä heti uudestaan tutkittavaksi. Mutta nyt voin ainakin olla rauhallisin mielin. Ehkä tossa jalassa siis tosiaan oli/on joku lihaskramppi, kun se on paksumpi ja pinkeämpi kuin toinen jalka. Ehdin jo ennustaa itselleni kaiken maailman veritulpat ja taudit...

Vauva potkii jo tooosi kovasti. Tänään yksi potku jopa sattui hieman. Miltäköhän potkut tuntuvat kuukauden tai parin päästä.

Olen muuten pitkään ajatellut, että paljastaisin kasvoni ja ehkä nimenikin täällä. Tekisi kovasti mieli laittaa enemmän omia kuvia tänne itsestä ja hankinnoista, tavaroista, kodista, asioista ja masusta, mutta sitten toisaalta anonyyminä on 'turvallista' olla.

Huomenna tulee 27 viikkoa täyteen. Aika vain haihtuu jonnekin. Kohta jo huomaan olevani marraskuussa ja lähdössä synnyttämän. Vielä 13 viikkoa laskettuun aikaan, se ei ole paljoa enää.

4 kommenttia:

  1. Onhan se tietty helpompaa kirjoittaa ilman että koko ajan tarvitsee miettiä ettei "paljasta liikaa" :) silloin blogista tulee enemmän henkilökohtainen, ja tietyllä tapaa kiinnostavampi ja aidompi :)

    VastaaPoista
  2. ehkä säkin voisit tehdä semmosen toisen blogin jos liikaa pelottaa paljastuminen! :)♥ onneksi jalassa ei ollu mitään!

    VastaaPoista
  3. voi kun ymmärtäisitte mikä merkitys on yksityisyydellä. Kaiken paljastaminen kokomaailmalle ei ole terveellistä. Kaikenlaisia tietojen väärinkäyttäjiä on netti täynnä.

    VastaaPoista
  4. jep..siksi oonkin edelleen anonyymi. vaikkakin olen toki tosi yksityisiäkin asioitani tänne kertonut.

    VastaaPoista