maanantai 22. elokuuta 2011

hjooh niin juu

Olen monesta jo kertonut, että mulla vat jalat olleet turvonneet raskauden aikana. Turvotus on vaikuttanut ihan normaalilta tähän asti. Tänään kuitenkin kun tulin iltapäivällä kotiin, vasen jalka tuntui kummalliselta. Pohje oli erityisen pinkeä ja kova. Lisäksi vasemman jalan jalkapöytä ja pohje olivat selvästi turvonneemmat kuin oikean jalan. Mainitsin asiasta ohimennen äidille ja hän kehotti mua nostamaan jalat hieman kohoasentoon, sohvan käsinojalle ja käymään sohvalle pitkäkseni. Se auttoi ehkä hieman ja pohje tuntui pehmeämmältä.

Mun äidillä on nuorempana ollut jalassa veritulppa, ennen mun syntymää. Ja juuri tämän kuun alussa äidilläni todettiin keuhkoveritulppa. Se on sellainen tulppa, joka lähtee aina jostain raajasta - yleensä käsistä taikka jaloista. Kulkeutuu sieltä sydämen kautta keuhkoihin ja pahemmassa tapauksessa jatkaa siitä matkaa vielä takaisin sydämeen ja pahimmassa tapauksessa aivoihin. Voi siis viedä hengen, mutta parannuskeinot ovat erittäin hyvät ja ennusteet hyviä... No, äidilläni tilanne huomattiin siinä vaiheessa, kun tulppa oli keuhkoissa, ja liuotushoito aloitettiin. Ja kaikki on ihan hyvin nyt...

Raskaana olevillahan on suurempi riski saada veritulppa, kun kohtu painaa ja veri ei pääse kulkemaan kunnolla... Tai jotain sinne päin. En varsinaisesti tiedä, miksi riski on suurempi, mutta se vaan nyt on...En myöskään tiedä, onko mulla perinnöllistä taipumusta laskimotukoksiin, mutta kun äidillänikin on kyseistä vaivaa ollut, niin pelästyin heti, että jalassa on jokin vialla. Ja lisäksi se, että raskaus lisää riskiä tulppaan.

Äsken kävin siis sairaalassa päivystyksessä. Lääkäri tutki turvonnutta ja pinkeää pohjettani ja jalkaani. Multa otettiin tulehdusarvo, joka oli normaali -alle 8. Sain ohjeeksi soittaa huomen aamulla alaraajan ultraäänen ajanvaraukseen ja varata sinne aika huomiseksi. Siinä katsotaan, onko jalassa veritulppaa.

Pelkään pahinta. Jalka on edelleenkin pinkeä ja oudon tuntuinen sekä turvonnut. Mulla on tosin meinannut tosi useasti lähipäivinä tulla suonenvetoja jalkoihin. Toivon sydämeni pohjasta ettei mitään tukoksia olisi, vaan kyse olisi jostain krampin tapaisesta vaivasta. Mutta jotenkin musta tuntuu, että mulla on aina huono tuuri kaikessa. Vituttaa ja suututtaa ja ärsyttää ja surettaa, että aina mulla on jokin vaiva tai ongelma jossain.

2 kommenttia:

  1. Raskauden aikana oleva turvotus on ihan normaalia. Se johtuu siitä, että siun elimistössä on liikaa nestettä. Sen saat pois liikkumalla (pieni kävelylenkki) tai syömällä esimerkiksi ananasta, se poistaa nestettä kehosta. Sen vastapuolena siun on kyllä juotava.

    VastaaPoista
  2. jep! ihan kesän alussa alko turvotus. join paljo vettä ja vähensin suolan käyttöä ja liikuin minkä jaksoin, helteet ku oli niin kovat välillä ettei jaksanu tehä mitään. mut eipä oikee tehonnu mikään.

    eilen vaan toi vasen jalka meni ihan kivikovaks ja siis pohje oli monta senttiä paksumpi ku oikee. sit kelasin ettei oo normaalii tollanen mut kyl vissiin on. magneessiumia pitää nyt saada enemmän:)

    inhottavii vaivoi..

    VastaaPoista