varjo ja aurinko

Tänään söin lounaaksi suklaakeksejä - ei mitenkään kovin ravitsevaa, mutta todella todella hyvää. Mitä sitten, vaikka ne nostavat mun painoani 500 grammaa täksi päiväksi ja ehkä myös huomiseksi. Kukaan ei huomaan pari senttä paksumpaa vyötäröäni, eikä naamani todellakaan näytä kenenkään silmissä yhtään isommalta kuin eilenkään. Kuvitelkaa - ei edes minun silmissäni.

En jaksa murehtia kaloreita. Muutamaan kertaan olen tänään jo meinannut alkaa nälkäkuurille keksien takia, mutta silloin, kun ajatukseni ovat vaarassa lähteä peikkojen ja mörköjen pimeisiin luoliin, niin katson ulos ikkunastani. Silloin minua alkaa väkisinkin hymyilyttää, ja ujosti paistava aurinko saa mun mielen taas valoisaksi.

Ulkona on kevät. Lintujen laulut seikoittuvat keskenään, asfaltti näkyy jo selvästi ja pihalla pyöräilee iloisia pikkulapsia punaiset pyöräilykypärät päässään. Miksi elämän pitäisi olla kaloreita ja senttejä ja pelkkää surua ja ahdistusta, kun se voi olla myös kauniista kevätpäivistä nauttimista suklaakeksien ja mansikkamehun kera? Miksi pitäisi suunnitella etukäteen, mitä aikoo syödä viikon päästä lauantaina, kun voi keskittyä siihen, mitä juuri tänään tapahtuu? Sen olen todellakin huomannut, että elämä liukuu huomaamatta ohitse, jos elää aina eilisissä kaloreissa tai huomisissa kiloissa. Itse olen menettänyt vuoden elämästäni salakavalalle sairaudelle, joka käärii inhottavat ja rumat asiat kauniiseen, kimaltelevaan käärepaperiin, luikertelee mieleen kuin viekas käärme ja varastaa ajatukset omikseen, ja loppusilaukseksi se sokaisee silmät kaikelta hyvältä, niin ettei voi nähdä muuta kuin sairauden.

Minulla on vielä paljon työtä tehtävänä onnellisuus-projektissani. Ei minulle nimittäin ole vielä täysin ok mennä syömään Big Maciä McDonald'siin tai esimerkiksi tilata hetken mielijohteesta pizzaa. Odotan kuitenkin innolla sitä päivää, kun se tuntuu taas aivan luonnolliselta ja normaalilta. Sillä sitähän se todellisuudessa on. Ei minulle ole täysin itsestäänselvyys edes syödä silloin kun on nälkä, mutta aion todellakin yrittää kuunnella ja hoitaa kehoani, koska sitä se minulta pyytää. En myöskään osaa vielä täysin hyväksyä itseäni tällaisena kuin olen, en ole mielestäni tarpeeksi laiha, kaunis, hyvä yms, mutta nyt ainakin tiedän ja olen varma, ettei laihuus ole yhtä kuin onnellisuus. Tämä on minun mielestäni hyvin tärkeä ja oleellinen havainto. Alan työstää onnellisuuttani ja tyytyväisyyttäni eri keinoin. Työn alla on vain keksiä, millä keinoilla tämä tapahtuu. Kaikki saattaa olla hyvin rankkaa ja haastavaa, mutta muuta tietä onneen ei ole kuin ihmettely, hyväksyminen ja oppiminen.

Vaikka nyt on lauantai, niin äsken kuitenkin kirkon kellot soivat hetken aikaa. Nyt pihalla olevasta puusta heijastuu suuri varjo vastapäiseen kerrostaloon. Se näyttää kauniilta ja haikealta. Pian se on jo poissa, mutta huomenna se tulee näkyviin taas uudestaan.