sormet

Kiitos kivoista ja ihanista kommenteista ja tervetuloa uusille lukijoille -sydän-

Mun elämässä ei tapahdu juuri mitään. En itseasiassa kaipaakaan tällä hetkellä yhtään mitään. Tyydyn ihan hyvin vain loikoilemaan sängyssä ja katselemaan vanhoja nauhoituksia digiboksista. Olen lähiaikoina ollut paljon hiljaa, ei minulla ole oikein mitään sanottavaa - ei ajatuksia tai erikoisempia tunteita. Kaikki on toistaiseksi aika tasapaksua ja neutraalia. Olen myös lukenut paljon, harrastanut liikuntaa, ja saanut ruokailuista jännityksen vatsanpohjaan. Tänäänkin istuin päivällispöydässä syömättä mitään. Äiti kehotti pienin aikavälein, että ottaisin edes vähän jotain, vaikka vain salaattia. En ottanut, ei muka tehnyt mieli, eikä ollut edes nälkä, leikisti.

Aikuisuus. Huomenna se koittaa. Vai koittaako sittenkään? Kahdeksantoista vuoden ikä tekee minusta täysi-ikäisen, mutta ei vielä aikuista. Minulla on kova tarve olla riippumaton muista ihmisistä, haluan pärjätä omillani ja näyttää, että pärjään. On hieman pelottavaa, kun huomaan, että tosiasiassa olen hyvin riippuvainen muista ihmisistä mun ympärillä. Ilman niitä en istuisi tässä juuri nyt. Niin se vain on.

Kello oli puoli viisi, kun halasin C:tä tänään pitkästä aikaa. Se tuntui erilaiselta ja hyvältä ja turvalliselta. Tuntui ihanalta painaa poski toisen rintalastaa vasten ja vain olla. Tuntui siltä, että 'älä päästä irti, tai mä katoan, mulla ei ole ketään'. Silitin hiljaa ja pienesti C:n selkää, tunnustelin hupparin kangasta. Silloin C:kin silitti hieman mun käsivartta. Mulla oli hyvä olla, ja aurinko paistoi kirkkaana ja keltaisena silmiin.