Lunta tulee koko ajan lisää ja lisää. Tänne etelään toivotaan aina valkoista talvea, mutta nyt täällä alkaa olla jopa liian valkoista. Bussista poistuessa täytyy loikata tien reunassa olevan lumikasan yli ja samalla yrittää olla kaatumatta ja näyttämättä hölmöltä. Oikeastaan kaikki näyttävät melko hölmöiltä lumimiehiltä ja naisilta jo vain yrittäessään tarpoa kinoksissa eteenpäin naamat hullunkurisessa irvessä ja silmät sirrillään lumen tuiskuttaessa päin näköä. Kävelykaduilla on tosi vaikea päästä eteenpäin, kun lumi sotkeutuu jalkoihin ja sitä menee kenkiinkin. Siinä kävellessä meinaa välillä kaatua ja matkaan täytyy varata vähintäänkin viisiminuuttia lisäaikaa.
Rakastan, kun lumi jää kauniisti lepäämään puitten oksille ja aurinko heijastaa siitä kristallin värejä silmiin. Mutta liika on aina liikaa - eivät puut jaksa kantaa tätä lumen määrää oksillaan, ja siksi ne pudottavat liiat lumet ohikulkijan niskaan. Eikä ole kivaa, kun ei saa pidettyä silmiään auki tuossa pyryssä - siinä ei paljoa pysty ihailemaan talven kauneutta. Kaulahuivin takana alkaa haaveilla pikemminkin lämpimästä kevät päivästä, ja alkaa odottaa jo innolla tuoreita mansikoita ja kesää.
Odotan tulevalta kesältä paljon. Haluaisin kesän 2010 olevan erilainen. En vain osaa sanoa, millä tavalla. Haluaisin, että se olisi muutoksen kesä. Se muutos tapahtuisi minussa - löytäisin itseni ja sen elämän, jota haluan elää. Ja löytäisin hyvän olon ja onnellisuuden ja sen tunteen, että olen tärkeä ja elämäni on elämisen arvoinen. Pitäisin siitä, mitä löydän. Olen kai aika naiivi, kun kuvittelen, että muutos tulee tapahtumaan vain itsestään jossain vaiheessa. Tiedän, ettei se mene niin. Ei ole mahdollista herätä yhtenä aamuna täydellisen tyytyväisenä kaikkeen. Ei yhtäkkiä voi tapahtua jotain muutosta, vaan minun täytyy saada se itse alkuun muiden antaman avun kanssa. Sitten muut voivat auttaa minua jatkamaan alulle saatua muutostani ja niin edespäin.
Lumen tuprutus taukosi, kun olin kävelemässä bussipysäkiltä kotiin. Taivas näytti hurjan siniseltä ja joka paikassa oli, ja on edelleen älyttömästi lunta. Ihastelin kirkasta säätä ja tulin heti pirteämmälle mielelle. Miten sää voi vaikuttaa mielialaan niin paljon? Kirkas sää, pirteämpi mieli - myräkkä, myrtsimpi mieli.
Äsken pitelin kuumaa mukia kädessäni ja laskin samalla syötyjä kaloreita. Muki poltti vähän etusormeani. Samalla sormella rapsutin nenänpäätäni. Se näyttää kuulema hassulta, kun teen niin. Hengitän sisään ja ulos ja sisään. Sitten unohdan hengittää takaisin ulos ja hetken kuluttua tajuan pidättäväni hengitystä. Nenää kutittaa vieläkin, ja ulkona tiputtelee taas hiljakseen lunta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti