keskiviikko 25. marraskuuta 2009

yritin olla terve



Sain aamulla paniikkikohtauksen. Olen nämä pari viimeistä viikkoa ahdistunut joka päivä entistä enemmän koeviikosta, joka on siis nyt menossa. Tänää ahdistus yltyi maksimiin. Ahdisti niin paljon, kun en ole lukenut mitään ja kaikki kokeet menee päin mäntyä. Aloin vapisemaan, pelkäsin, en voinut hengittää, olin ihan omassa ahdistuksen maailmassa, mistä sillä hetkellä ei mitenkään olisi voinut päästä pois, mua huimas ja oksetti! Hyi, se oli kamalaa.

En kyennyt enää sen jälkeen menemään kokeeseen, en vaan pystynyt liikkumaan tai ajattelemaan mitään.

Vähän ajan päästä sain päähäni, että en halua olla joku hullu, joka saa paniikkikohtauksia ja vammailee syömisen kanssa. Siispä päätin, että "nyt olen terve" ja söin. Noh, otin aamupalaa: 2 leipä palaa, joitten päällä kinkkua, salaattia ja kurkkua lisäksi otin eloveena puuroa(pussi) ja omenan. Okei, noh se meni ihan hyvin vaikka ahdistus oli asteikolla 4-10 about 9½. Sitten yritin olla vielä enemmän terve, ja päätin todistaa sen vielä itselleni. Otin pieniä eines lettuja 5kpl ja pienen nokareen mansikkahilloa(?) (kaloreita ööö biljoona?)

Voitte varmaan arvata, mitä seuraavaksi tapahtu. Hmm, mietitäänpäs. Olisinko kentien ottanut vielä yhden letun lisää vaiko kentien äidin tekemän pullan? Vai jäätelön pakkasesta? Tai sitten vaan örissyt naama punaisena vessanpöntössä... Joo, niinhän siinä kävi. Löysin itseni tervehtimästä mr. pönttöä, mutta ilman tulosta. En vaan osaa ja uskalla.

Oks,oks ei tullut mitään, joten suunnitelma vol.2: jumppasin, jumppasin, jumppasin, jumppasin (vatsoja, selkiä, kyykkyjä, venyttelyä, hyppelyitä ja kaikkee mitä keksin). Olen jumpannut aamu yhdeksästä asti eli n.4h ja 25min. Vielä aion mennä koiran kanssa 30min lenkille ja illalla käyn 1h lenkillä.

Vähän säälittävä olo tällä hetkellä.
En onnistunut olemaan terve.
Damn.

1 kommentti:

  1. Toi on niin tuttua. Itelläkin on ollut paniikkikohtauksia (vain 2krt ONNEKSI) ja koeviikot ahdistavat ihan tajuttomasti. Tänäänkin heräsin puoli kahdeksalta lukemaan ja lenkkiä lukuunottamatta olen viettänyt päivän kirjojen seurassa.

    Itekin haluaisin varsinkin joinain päivinä kovasti parantua, mutta kannattaa edetä pienin askelin, eli ensin syödä säännöllisesti ja pikkuhiljaa kasvattaa määriä.

    VastaaPoista