voimattomasta vapaaksi?

Mulla on outo olo, jollainlailla surullinen, mutta jollainlailla ei-mikään-lainen. Sellainen neutraali. Oon pettynyt itseeni. Tästä sairaudesta ei parannuta ottamalla pari buranaa, yskänlääkettä tai antibioottikuuri. Tästä parannutaan tahdonvoimalla. Mulla ei ole tuota voimaa, siksi olen pettynyt. Tällä hetkellä mä olen täysin voimaton.

Eilen itkin pitkästä aikaa yleistä pahaa oloani: ahdistusta, surua, pahaa mieltä, pettymyksiä, seitsemänsadan gramman lisäystä painossani. Ja ensimmäistä kertaa itkin äitini olkapäätä vasten. Se ei tuntunutkaan kummalliselta tai oudolta niin kuin olin kuvitellut vaan se tuntui hyvältä.

Haaveilen usein paranemisesta. (Eikö olekin kummalista, koska senhän voisi oikeasti myös tehdä.) Mietin, miltä tuntuisi herätä aamulla eikä ensimmäinen ajatus olisi "ainiin, en voi syödä." tai "tänään on hyvä päivä, en syö." Miltä tuntuisi elää joka suupalaa laskematta tai ahdistumatta jokaisesta 'väärästä' ruuasta tai asiasta. Jos ahdistus katoaisi, minkälainen tunne sen tilalle tulisi. Vapaa?
Miltä tuntuisi olla vapaa?