tiistai 11. lokakuuta 2011

höpöttelyä

Huomenna tulee täyteen 34.raskausviikko. Sitten on tasan kuusi viikkoa laskettuun aikaan. Kyllä nämä päivät ja viikot kuluvat - hitaasti, mutta varmasti. Toisaalta tuntuu, että vasta äsken olisi alkanut viikko 30, mutta siitäkin on jo kuukausi.

Eilen käytiin J:n kanssa Jumbossa shoppailemassa. Takin ostin koossa 42, johon maha mahtuu tällä hetkellä hyvin, ja arvioitiin J:n kanssa, että siinä on vielä juuri vähän yli kuukauden verran kasvutilaa. Hyvä löytö, sillä luulen, että voin käyttää takkia raskauden jälkeenkin, vaikka se onkin sitten liian iso. Malli ei ole kuitenkaan mikään teltta, joten ehkä pieni väljyys ei ole niin paha juttu. Takista en saanut itse yksinään otettua kunnollista kuvaa.

Takki H&M, 49,95e.

Kengät H&M 39,95e

Kengät näyttävät kuvissa aivan eri värisiltä. Valo tekee tepposensa. Oikea väri on väri noiden kahden välistä. Vasemmanpuoleinen on liian tumma, oikea liian vaalea.

Tänään kävin itäisellä mielialahäiriöpolilla psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolla. Entinen terapeuttini oli soittanut sinne ja hoitaja/lääkäri siellä sekä tämä terapeuttini olivat sopineet, että voin jatkossa käydä tämän hoitajan luona, jonka luona tänään kävin. Edellinen terapia, jossa kävin oli siis syömihäiriökeskuksessa Helsingissä. Se on yksityinen klinikka, ja hoito on siellä todella kallista eikä meillä ole enää varaa maksaa sitä. Harmi kyllä, koska terapeuttini oli niin ihana ja "meillä synkkasi" alusta asti tosi hyvin. Kaksi vuotta kävin siellä...

On kuitenkin ihan ok, että alan käymään julkisellapuolella, jossa käynnit ovat siis maksuttomia. Onhan se vähän rankkaa ja rasittavaakin toisaalta, kun joutuu aluksi käymään vanhat asiat läpi tarkastikin - aloittaa tavallaan alusta. Mutta muuten hoidosta ei saisi kaikkea irti ellei niin tehtäisi.

Nyt on turvallisempi olo, kun mulla on hoitokontakti tuolla. Lääkäriäkin pääsen tapaamaan helposti, jos tulee joskus tarve.

Mulla on melko paljon ohjelmaa ja tapaamisia tiedossa siihen nähden, etten ole pitkiin aikoihin tehnyt oikeastaan juuri mitään. Huomenna minulla on fysioterapia-aika tukivyön hakemista varten. Toivottavasti se auttaa selkäkipuihin. Perjantaina saamme olla J:n kanssa meillä kahdestaan, kun äiti ja iskä lähtevät pienelle lomalle hotelliin, ja veli menee tädille yöksi. Laitetaan hyvää ruokaa ja katsotaan varmaan leffaa ja löhötään ja nautitaan vaan siitä, että saadaan olla rauhassa kahdestaan. Ensi tiistaina mulla on taas tapaaminen polilla, sekä ensi viikolla, luultavasti keskiviikkona, meidän olisi tarkoitus mennä äidin kanssa käymään päiväristeilyllä Tallinnassa. Lauantaina 22.päivä mennään äidin ja tätini kanssa Kauneus- ja Terveysmessuille ja ulos syömään. Ehkä tämä ei kuulosta niin paljolta jonkun toisen korviin, mutta mulle tuossa on enemmän kuin pitkään aikaan.

Mulla on muuten rintaliiviongelma. En tosiaankaan tiedä enää mun kuppikokoa, koska tissit ovat kasvaneet niin jumalattoman paljon tässä raskauden aikana. Luulenpa myöskin, että olen aina käyttänyt hieman vääränkokoisia liivejä, enkä siis ole koskaan oikeasti edes tiennytkään mun kokoani. Ennen raskautta käytin yleensä kokoa 75B tai C, mutta nyt epäilen, että mulla ei oikeasti ole koskaan ollut ihan juuri mulle oikeankokoisia rintsikoita päälläni. Aionkin siis mennä ihan kunnon liikkeeseen ottamaan selvää kuppikoostani ja aion maksaa vaikka 50 euroa liiveistä, kunhan ne ovat oikean kokoiset, hyvät, mukavat ja tukeavat päällä.

Olen niin kyllästynyt, kun tuntuu ettei mitkään liivit istu kunnolla. Tällä hetkellä mulla on päällä 85B liivit, jotka tuntuvat aivat kamalilta - liian pieneltä eivätkä tue rintoja. Yhdet omistamani liivit ovat 80C, ja sehän on 85B:n rinnakkaiskoko. Ostaessa kummatkin tuntuivat siis paremmilta(eivät kuitenkaan täydellisiltä, "nojoo ostan nämä..."), mutta koska tissit ovat taas kasvaneet, niin nyt nämäkin ovat taas yhden rimpulat lisää.

En ole koskaan kokeillut mitään muiden liikkeiden liivejä kuin tyyliin Lindexin, H&M:n ja KappAhlin. Ja miksi? Siksi koska ei ole koskaan ollut varaa ostaa kalliita liivejä tai en ole kokenut sitä niin tärkeäksi investoinniksi, vaikka nyt jälkikäteen ajatellen olisi ollut paljon järkevämpää jättää turhat heräteostokset ostamatta ja pistää rahaa kunnon liiveihin...No nyt olen viisastunut rintojen kasvamisen myötä:D! Aiemmin en siis oikeasti edes kiinnittänyt niin paljon huomiota siihen, millaiset liivit päällä on, kun rinnat olivat niin paljon pienemmät, että liivit istuivatkin (ehkä) paremmin...

Suuntaan siis nokkani luultavasti Jumbon tai Kampin Changeen ihan lähipäivinä. Luulen, että lähden liikkeestä ihan uuden tiedon kanssa koskien tissieni kokoa. Hehe. Pian 20v ja aivan kuin olisin menossa ostamaan ensimmäisiä rintsikoitani. Jänskää! :3

rv 33+5

3 kommenttia:

  1. Moikka:) Kannattaa kipaista Changeen, itse en osta enää mistään muualta liivejä kuin sieltä. Käytin ennen kokoa 85C ja kun sitten kävin ensimmäistä kertaa Changessa, kokoni olikin 70-75DD. että silleen:) Mutta merkkiliikkeessä koot ovat toki pienempiä kuin tyyliin Lindexissä tms. ja miljoona kertaa mukavempia päällä, vaikkakin hintavampiakin. Mielummin tosin maksan hyvistä liiveistä, kuin ale rekin lörpöist ;) mutta onnea matkaan ja toivottavasti saat hyvät liivit! :)

    VastaaPoista
  2. Luulen, että mullakin tulee tosiaan yllätys tuon kokoni kanssa. Kiitos kommentistasi =)

    Viikonloppuna omistan jo varmasti uudet ja kaikista mukavimmat liivit, jotka mulla on koskaan ollut;)

    VastaaPoista
  3. Kerrohan sitte löysitkös hyvät liivit;)

    VastaaPoista