Jensku ja pinni haastoivat mutkin tähän. Elikkäs: kun sinut on merkitty, sinun olisi tarkoitus kirjoittaa muistiinpano, joka sisältää 25 satunnaista asiaa, faktaa, tapaa tai tavoitettasi. Lopuksi haasta 5 ystävääsi. Jos minä merkitsen sinut, se tarkoittaa sitä, että haluan tietää sinusta enemmän. Minä haastan: veen, Jinin, Viivin, Karon ja en ketään...
1. Etunimeni on Minna. Se ehkä selvisikin jo osalle yhden aikaisemman postauksen kautta, mutta kerron sen vielä uudestaan. Heh!
2. Olin 7- ja 8-vuotiaana koulun jälkeen iltapäiväkerhossa, jossa käyttäydyin kahden ystäväni kanssa usein melko huonosti. Emme mm. suostuneet osallistumaan välipalan syöntiin - kaikki muut istuivat ruokasalissa ja me toisessa huoneessa emmekä suvainneet siirtyä muiden joukkoon. Leikkasimme barbeilta hiukset ja sotkimme niiden naamat tusseilla, söimme salaa suklaata vessassa ja livistimme lepohetkestä vessaan piiloon. Usein jäimme rangaistukseksi ilman herkkujälkiruokaa kuten ville vallaton jätskiä. Se olisi siis toki kelvannut, muttei mikään karjalanpiirakka tai muu ruoka. Kauheita kakaroita. No oltiin me joskus kyllä ihan kivojakin, ehkä... :p
3. Mulla oli pienenä 32 barbinukkea ja moni kaveri oli kateellinen mulle niistä, koska kellään ei ollut läheskään yhtä monta.
4. Aloin kuunnella Ultra Brata ollessani 7-8-vuotias. Tuskin sillon tajusin yhtään mitään, mistä laulut kertoivat. Niiden musiikki kuulosti vaan tosi hyvältä.
5. Esitettiin usein iltapäiväkerhossa muille lapsille UB:n biisejä. Esimerkiksi Älä soita tänne enää koskaan. Ystäväni M lauloi, minä rummutin tyhjää mansikkahillopurkkia ja ystäväni A oli tanssia, joka siis esitti liikkein biisiä sitä mukaan, mitä siinä laulettiin.
6.Musiikki on aina ollut tosi tärkeää mulle, ja olen ollut musiikkiluokalla kolmannesta luokasta yhdeksännelle saakka.
7. Olen soittanut klassista kitaraa 10 vuotta.
8. Rakastan myös laulamista, mutta en usko olevani siinä niin hyvä. Olen esiintynyt monesti ystävieni kanssa yhdessä - laulaen ja soittaen, mutta yksin en ole koskaan uskaltanut. Joskus haluaisin uskaltaa.
9. Olen haaveilija, mutta silti minulle on kuitenkin iskostunut melko negatiivinen ajattelutapa päähän kaikesta, mikä liittyy minuun itseeni. Yritän pyristellä siitä pois.
10. En ole koskaan minigolffannut, kiipeillyt tai ajanut carting-autoa.
11. Olen kaikkiruokainen, varsinainen kulinaristi. Nirson vastakohta. Mutta en kuitenkaan ole vielä koskaan uskaltautunut maistaa sushia.
12. Mustastamakkarasta, veriletuista ja mämmistä en tosin pidä.
13. En pysty juomaan jugurttia. Se täytyy aina syödä lusikalla.
14. Join ensimmäiset kännit vasta 17-18-vuotiaana.
15. En ole missään urheilulajissa erityisen hyvä. Paitsi tanssia osaan. Ja olen (ainakin ollut) notkea. Tällä hetkellä en nimittäin taivu mihinkään suuntaan, mutta se on kai melko ymmärrettävää tässä tilassa.
16. Olen todella laiska siivoamaan. Joskus kun olen saanut itseni siivoamaan niin ystävänikin ovat oikein ääneen todenneet huoneeseen tullessani, että "täällähän on siistiä". Täytyy nyt vielä selventää sen verran, että en siis elä missään paskassa tai lian seassa, vaan esimerkiksi vaatteeni ovat hieman sikinsokin ympäri huonetta ja koulukirjat/lehdet/kynät tai mitä nyt satunkaan tarvitsemaan, niin jäävät helposti lojumaan lattialle, jolloin huoneeni näyttää hetkessä kaaokselta. Tähän täytyy tosin tulla muutos, etten joudu etsiä vauvaani vaatteiden seasta. Heh, kuivaa läppää...
17. Olen koiraihminen ja meillä on ollut aikaisemminkin kultainennoutaja, joka kuoli, kun olin 8v. Nyt meillä siis on höpsön luonteen omaava kultainennoutaja, se on jo 6-vuotias. Tuli meille ihan pentuna ja oli silloin niin suloinen...ja on se vieläkin!
18. Kissoille olen erittäin allerginen. Ihme, etten koirille ole.
19. Minulla ei ole kielipäätä ollenkaan, vaikka kuinka opiskelisin niin en osaa. Sanoja toki tiedän paljon. Ja osaan keskustella esim. englanniksi, sillä tavalla että tulen ymmärretyksi, mutta kieliopista ei ole tietoakaan. Itse en tosin sitten ymmärräkkää aina niin hyvin, mitä mulle puhutaan, mutta ei se mitään.
20. Käytän laskutoimitusten suorittamiseen apuna sormia ja lasken melko yksinkertaisetkin laskut allekkain. Päässä en osaa laskea, tai osaan...mutta vastausta saa sitten odottaa hetkisen.
21. Haluaisin saada kolme lasta. Terveitä ja ihania pikkuihmisiä. Toivon saavani ainakin yhden tytön.
22. Haluan mennä jossain vaiheessa elämääni naimisiin. Aina en ole ollut siitä varma, että haluanko, mutta nyt on alkanut tuntua, että kyllä haluan. Pienet häät ovat enemmän mun juttu kuin isot. Enkä välttämättä halua mitään perinteistä suht. isoa valkoista hääpukua taikka huntua.
23. Haluaisin tutustua muihin nuoriin äiteihin. Tahtoisin siis saada uusia ystäviä, sellaisia, jotka olisivat sillä tapaa samassa tilanteessa, että heillä joko olisi jo lapsi tai olisi tulossa lapsi.
24. Rakastan lukea ihmisten blogeja. Toisten elämän seuraaminen on vaan jotenkin niin mielenkiintoista. Ihme stalkkeri.
25. Tämä mun oma blogi tuntuu ajoittain jotenkin tylsältä, mutta toisinaan olen hyvinkin tyytyväinen tähän. Tällä blogilla on ollut suuri merkitys mun elämässä parin viimeisen vuoden aikana. Postausarkistoon mahtuu paljon merkityksellisiä, vaikeita, surullisia ja iloisiakin asioita musta ja mun elämästä.
En ole koskaan kysellyt, että mitä mieltä te lukijat tästä olette, koska olen pitänyt tätä ensisijaisesti itselleni tai itseni takia. Mutta voisin nyt tähän loppuun kysäistä, että kaipaatteko jotain blogiltani? Lisää tietynlaisia postauksia? Postausehdotuksia/aiheita? Muuten vaan ruusuja/risuja? Olisi vain kiva kuulla.

musta ois kiva että laittaisit enemmän kuvia :)
VastaaPoistamä oon jotenkin tosi huono tutustumaan uusiin ihmisiin vaikka mielestäni oon kyllä sosiaalinen. nuoriin äiteihin varsinkin ois kiva tutustua. nyttemmin tunnen vaan blogi-ihmisiä, enkä oo tavannu heitä oikeesti :) mutta on se parempi ku ei mitään ;) vauva-uinnissakin kaikki on paljon vanhempia, eikä oikeen vaikuta sellasilta "lähestyttäviltä" ihmisiltä...
lähetään joskus äiti-vauva treffeille ;)
Mä oon myös tosi huono tutustumaan ihmisiin. Oon tosi hiljainen ja sellanen sivusta seuraaja, et joku saattaa kuvitella et oon jotenkin koppava): Mä haluisin kans tutustua enemmän odottaviin ja jo lapsen saaneisiin nuoriin, ja hyvinhän niihin on "tutustunutkin blogimaailmassa". Se olis kiva jos samalla paikkakunnalla (lähellä) asuvat bloggaajat treffais joskus :-) En varmaan vaan ujoudeltani pääsis paikalle :DD
VastaaPoistajensku: Joo, lähetään ihmeessä:)) missä päin sä siis asut? ja kuvia aion kyl varmaankin laittaa jatkossa enemmän - ihan ite otettuja ja itestäni
VastaaPoistaStefi: Mä oon huono ja samalla hyvä tutustumaan ihmisiin. Oon kyl kans ollu aina melko ujo, mut jotenkin pääsen sen pahimman ujouden yli et ihan hyvin sit pystyn puhuu ihmisille yms. vaikkakin jännitän uusia tilanteita ja ihmisiä paljon!
Vaikka on kyl kiva ihan täällä blogeissakin puhua muitten nuorten äitien kanssa niin se on kuitenkin niin erijuttu et jos ihan tapaa kasvotusten kun vaan netin välityksellä. Mä ainaki koen olevani välillä niin "yksin" tän raskauden ja kaiken uudenlaisen elämän kaa, vaikka on mulla hyviä ystäviä ja perhe, jotka tukee jne. Mut esim sit niillä ystävillä on kuitenkin ihan eri elämäntilanne menossa, mihin ite ei enää kuulu samalla tavalla ku ennen. Missä päin sä asut?:>>
Mä asun stadissa :-)
VastaaPoistaaa, eli et kaukana ollenkaan:)
VastaaPoistaespoossa :) mennään kolmisteen vaikka jos Stefikin haluaa mukaan!
VastaaPoista