Olenko pinnallinen, kun valehtelematta saatan murehtia tuntikausia kroppaani ilmestyviä raskausarpia. Kummastakin sisäreidestä niitä voi löytää. Toisen jalan polvitaipeen lähettyvilläkin on muutamia. Vielä ne ovat kovin vaaleita ja pieniä, mutta yksi yksilö on suurentunut ja tummentunut tässä viikkojen kuluessa, joten voisi olettaa, että niin tapahtuu muillekin. Tisseissä on lilahtavia raitoja, ollut jo useamman viikon ajan. Aika alussa ne jo ilmestyivät, eivätkä edes häiritse mua niin paljon kuin reisissä olevat. Puhumattakaan jos mahaani tulee jotain...
Eniten olen siis huolissani mahastani. Siinä ei vielä ole mitään muuta kuin napalävistyksestä jäänyt punainen arpi, joka on kuitenkin levähtänyt vähän vasemmalle päin. Voi siis olla, että vatsan kasvusta johtuvaa venähtämistä tuo...
Ahdistaa oikeasti ihan kamalasti nämä arvet. Pelkään tosi paljon, että vatsaani tulee isot ja tummat arvet. Oikeasti mun kurkkua alkaa kiristää ja sydän hakkaa nopeammin, kun ajattelen sitä, jos vatsaani tulee arpia. Tuntuu, että nyt kroppani menee totaalisesti pilalle ja musta tulee ruma, ällöttävä... En ole osannut pitää itseäni kauniina ilman arpia, miten osaisin sitten arpien kanssa?
Mua alkaa melkein itkettää tämä asia. Ahdistaa niin paljon... Vaikea tätä on koittaa selittää.
Inhoan kuulla tällaisia kommentteja, jos murehdin jollekin mun ulkonäköäni esim vatsaa tai tissejä tai tulleita kiloja. "Sitten ne ovat riiput tai sitten sulla on raskausarpinen maha, mutta olet äiti ja sulla on ihana lapsi ja pälä pälä, lässyn lää."
Miksi äitinä olo korvaisi kaiken ennen tärkeältä tuntuneen. Tai kun on äiti niin ei yhtäkkiä enää murehtisi tai saisikaan edes murehtia omaa ulkonäköään. Sekoamus tulee kohta... Haluaisin nukkua koko loppuraskauden ja herätä sitten synnyttämään, kun on sen aika. Käykö?
Et oo pinnallinen, se on ihan normaalii et ei haluis kaikkii niit muutoksii mitä raskaus tuo tullessaa :) Mulla itelläki on jokunen arpi, ja ne ei tosiaa nosta mielialaa kauheesti. Mut nehän vissiin vaalenee aika hyvin ja nopeesti raskauden jälkeen!
VastaaPoistaMiul oli lähes koko yläasteen nii liilaraitaiset reisien sivut, kiitos lantion levenemisen. mutta enää niistä on vain onneksi muistona vaaleet viirut, joita ei ees kunnolla nää. joten vaikka ite kirosin jalkani alimpaan helvettii yläasteella, puhumattakaa siitä et oisin halunnu kenenkää niit näkevän, nii kyl se helpottaa :) ne vaalenee.
VastaaPoista<3:lla M
Monelle tulee raskausarpia, se on normaalia :) Mulle tuli 16 vuotiaana reisiin ku lihosin ja nyt ne on melkein vaalentuneet kokonaan pois. P.S Mä rakastan lapsia <3 Ole onnellinen ku oot raskaana :) Salaa aina välillä toivon, että olisin raskaana tai, että mulla olisi lapsi :/ Ja toivon, etten olisi koskaan sairastunut :( Voimia <3
VastaaPoistakiitos paljon <3
VastaaPoistaVarmasti kaikki tuntee noin jossain vaiheessa! Mulla on äidiksi tulom myötä itsetunto kasvanut ihan hirveästi, se ainakin helppottaa asiaa. Arpia tuli mulle siis paljon, mutta oikeastaan "vain" mahaan ja tisseihin, kaikki tulivat viimeisen 2viikon aikana. Mun kuntoblogin puolelta näkyy miltä näyttää nykyään, vähän haalennut mutta siellä ne kuitenkin selvästi on ja pysyy. Arvet ei jostain syystä mua häiritse ollenkaan, mutta kriiseilen tisseistä säännöllisen epäsäännöllisesti ja olen satavarma että joskus vielä operoin niitä, itseni vuoksi. Kaikilla omat murheensa, kaipa niistä saa valittaa ;)
VastaaPoistaNeppari: totta! oon sun masukuvat kattonu ja ihana maha sul on ollut arpineenkin!:)
VastaaPoistaÄrsyttää myös se, kun tää stressaaminen arvista on kuitenki ihan turhaa. Niitä tulee jos tulee, eikä mun mieletön stressaus tai hössötys auta mitään. miten osaisin vaan ottaa iisisti...
ja tsekkasin kans ton sun mahan nykytilanteen niin näytät kyl tosi hyvältä!! jos mulla on sitte jonkun ajan päästä synnytyksestä tollanen maha niin tuun olee tyytyväinen:)
Mulle tuli aika paljon arpia raskausaikana, rintoihin, vatsaan, reisiin... Raskausaikana se stressasi mua aika paljon ja synnytyksen jälkeen kun maha tuntui vaan tyhjältä ja arpiselta löllöltä (sori). Nyt arvet on vaalentuneet ja kun maha on pienentynyt melkein entiseen olomuotoonsa, pikkuiseen pömppöön, joka katoaa korkeavyötäröisten farkkujen alle, ei sitä enää huomaa. Eikä se tunnu tärkeältä. Ei siksi, että oon äiti tai että mulla on maailman ihanin pikkutyttö. Vaan koska se nyt vaan on osa mua. Vähän sama kun hiustenkasvatusprojekti. Se kestää, kestää, kestää, mutta se ei ole päällimmäisenä mielessä. Tiedätkö mitä tarkoitan?
VastaaPoistaSä saat stressata just niin paljon kun ikinä haluat, eikä sitä kannata ajatella turhamaisuutena. Kyse on kuitenkin sun kropasta, susta, eikä kukaan ole pelkkä äiti tai pelkkä synnyttänyt nainen.
mulla taitaa olla just sellanen kauhuskenaario, et maha jotenkin kummasti jäis sellaseks tyhjäks ja arpiseks löllöks koko loppu elämäks... vaikka toisaalta tiiän, et kyllä se siitä muuttuu kuitenkin ajan mittaan. :)
VastaaPoista