kepeästi eteenpäin

Oon päässyt vähä plösähtämään tässä viimeisten kuukausien aikana. En ole urheillut lainkaan pitkään aikaan. "Häpeä laiskuuttasi", lukee meidän koulun eräässä seinässä. Mä häpeän. Mun täytyy ottaa itseäni niskasta kiinni. En voi jatkaa tätä jatkuvaa mässäilyä varsinkaan jos en liiku yhtään. Enkä mä nyt liioittele. Mässäilyllä en siis tarkoita yhtä suklaapatukkaa tai kourallista sipsejä vaan siis jokapäiväistä herkkujen syöntiä - suklaata, sipsejä, ranskalaisia, nugetteja, jätskiä, rasvaista rahkaa, pakaste pizzaa, mikro pizzaa, hk:n hamppareita, pestopaahtoleipää, irtokarkkeja ja alkoholia. En mä nyt tuota kaikkea joka päivä suuhuni tunge, vaan siis jotain paria herkkua per päivä.

Ei mun ole tarkoitus nyt laihduttaa tai alkaa vähentää kaloreita tai mitään vastaavaa vaan vain parantaa syömäni ruuan laatua ja alkaa kuntoilla enemmän, koska se tekee hyvää kropalle ja pääkopalle.

Aion aloittaa tanssin. Menen samalle tunnille, millä ystäväni S käy, lyrical jazz. Voisin ottaa myös tavaksi käydä pari kertaa viikossa uimassa. Se varmasti riittää, ja jos intoa on niin, voin lumien sulettua käydä lenkillä. Vaa'alle en aio nousta vaan puntaroin kaikkea kuuntelemalla, miltä musta tuntuu.

Ja tällä hetkellä musta tuntuu hyvältä, vaikka olen täynnä sipsiä ja ranskalaisia. Mä olen melkoisen onnellinen nainen. Hymyilen bussissa yksinäni ja kävelen kepeästi. Kevät tulee ja sen mukana kesä, mulla on maailman parhaita ystäviä, olen terveempi kuin pitkään aikaan ja lisäksi mä olen syvästi ihastunut, mitä muuta voisin toivoa.