Mulla oli juttua erään pojan kanssa. Hän on kiltti, ajattelevainen, huolehtivainen, mukava, hauskan näköinen, aivan omanlainen, todella kohtelias ja fiksu. Pidin hänestä, joo kyllä mä pidin ja pidän.
Tänään kun poika tuli meille, en pystynyt olla sanomatta, miltä musta tuntuu. Musta tuntuu, etten ole valmis seurustelemaan vielä. En ole käsitellyt C:n ja mun eroa ihan kokonaan loppuun asti, en ole valmis itseni kanssa. Mulla on niin paljon prosessoitavaa omassa päässä, ajatusten ja muutenkin itseni kanssa. Vaikka poika haluaisikin auttaa mua niin valitettavasti nämä asiat ovat vain mun selvitettävissä. Tukea aina tarvitsee, mutten voi vain sen takia luvata seurustelua. Ja se jonkinlainen sitoutumiskammo, en koe, että tässä asiassa se vaikutti kovinkaan paljoa. Musta vaan tuntuu, etten ole varma enkä valmis, vaikka pidänkin kyseisestä pojasta. En voinut luvata, että me jatkettaisiin tapailua, muttei oltaisi yhdessä. Musta tuntuu väärältä antaa jonkun odottaa, ja sitten kuitenkin saisi kuulla huonoja uutisia tulevaisuudessa. Ehkä tässä asiassa jonkinlainen pessimistisyys mussa oli, koska eihän sitä voi tietää jospa musta olisi alkanut vaikka tuntua erilaiselta, että olisinkin löytänyt jonkunlaisen varmuuden ja niin edespäin. Nyt musta tuntuu parhaimmalta vaan keskittyä tähän hetkeen ja siihen, että mulla ois jonkinlainen rauha itseni kanssa. Musta tuntuu äärimmäisen pahalta pahoittaa toisen mieli, mutta en mä tässä tilanteessa voinut muutakaan. Mulla tosiaankin oli hyvä olla sen pojan kanssa, kun vietettiin aikaa yhdessä, mutta silti mun sisällä oli ja on edelleen sellainen tunne, etten ole valmis uuteen suhteeseen vielä. Musta tuntuu, että olisin jotenkin itsekäs tai ilkeä. Nyt on aika huono olla.
Teinkö mä oikein?
Mulla oli 2 vuoden seurustelun jälkeen useiden ihastusten kanssa niin, että heti kun se toinenkin osapuoli osoitti kiinnostusta nini alko vaan suunnattomasti ahistaa enkä voinu enää päästää sitä yhtää lähelle fyysisesti enkä henkisesti. Feidasin vaan kylmänjulmasti. Lapsellisesti. En selittäny mitään vaan poikkasin välit törkeästi.
VastaaPoistaSitten tuli tää Risto, ja aluks vaikka olin ollu kauan ihastunut siihen niin mustakin tuntu etten välttämät olis vieläKÄÄN valmis vaikka mun ja eksäni erosta oli jo vuosi. Sitten vaan lähdin - vähän epäröiden - seurustelemaan sen kanssa, ja viikkoja meni niin etten ollu varma voisinko ikinä kiintyä siihen kunnolla, että oonko valmis taas sitoutumaan vakavammin. En ollu varma enää pidänkö siitä edes niin paljon kun se musta - vaikka olin itse odottanut sopivaa tilaisuutta jonkun aikaa tehdä aloite, ja tehnytkin sen. Parin kuukauden seurustelun jälkeen taisi selvitä, että kyllä mä oikeasti pidän siitä, ja silloin se ilmoittikin rakastavansa mua. Olin nähny siitä painajaisiakin, että milloin se sanoo niin kun mä en voi sanoo rehellisesti sitä takasin. Ja kerroin sen sille. Että pidän siitä hirveesti mutten haluu sanoo tota lausetta turhaan,ennenku musta ihan sataprosenttisesti tuntuu siltä.
Oon ollu tosi onnellinen Riston kanssa alun epävarmuuksista ja tunteiden epäilyistä huolimatta, sen kanssa oli alusta asti mukava ja rento olla, ihan niinku sullaki ton pojan kanssa. Mutta epävarmuutta oli silti, onneksi mä vaan lähdin tekemään sitä mikä tuntu hyvältä sillä hetkellä, enkä miettiny kauheesti. Mulla oli silloin kuollut läheinen vähän aikaa sitten, enkä mäkään sillon ollu sinut itseni kanssa -ehkä kuitenkin astetta enemmän kuin sinä(??), mulla ei oo koskaan ollut syömishäiriötä.
Mä sanoisin että mieti vielä uudestaan (ja go for it!) mutta mä oon tämmönen seurustelijaihminen, en tiedä susta.
Toivottavasti tää kilsakommentti autto ees jotain,pohtimaan asiaa tai muuta :)
ja mun mielestä et kyllä tehnyt "väärinkään". Jos susta todella tuntuu tuolta ja olet aivan aivan varma ettei siitä tulis mitään, ettet vaan pystyis olla yhdessä sen kanssa millään, niin sitten jätä asiat noin. :)
PS: Vielä sitä halusin lisätä että rakkaus parantaa monet haavat, tai ainaki edistää niiden paranemista. Mun itsetunto on parantunu kun oon esittäny mun kaikkia ulkonäköpaineita poikaystävälle ja se taas on takonut järkeä mun päähän. En tiedä käykö näin aina ja kaikille, tuskin. Mutta siis uskoisin että rakkaus vois tehdä hyvää sun tilanteessa, kun aiot ja haluat (toivottavasti?) parantua.
VastaaPoistaGive it a try! :) mun mielestä, ainaki toi sun kommenttis vahvisti mun epäilystä, et sua vaan pelottaa ja jännittää nyt, mut ehkä kaikki järjestyyki
VastaaPoista