vihko, ruoka ja osoite

Fysiikan tunnilla rustasin lyijykynällä laskuja sinikantiseen vihkooni. Laskin yhteen ja vähensin. Laskut peittivät hieman yli puolet A4 kokoisesta sivusta. Kun olin päässyt sopivan rauhalliseen mielentilaan, päätin lopettaa. Mikä laskujen sekasotku se olikaan. Vieressä istuva tyttö vilkaisi nopeasti paperiani. Mietti varmaan, mitä ihmettä minä laskin, kun eivät ne laskut ainakaan koulutehtäviltä näyttäneet.  

Kun kello tuli 12:20, oli aika mennä syömään. Astelin koulumme toisessa kerroksessa käytävää pitkin kohti portaikkoa. Portaat vain alas, niin päästään ruokalaan. Mahtavaa...siellä on...ruokaa. Tarkistin vielä kolmannen kerran, mitä ruokaa on tarjolla. Kalapuikkoja ja/tai kasvispihvejä ja perunamuusia, porkkanaraastetta ja kurkkuviipaleita. Laskut, eivät ne salli minun syödä. Ei ei ei taas tätä. Menin kuitenkin jonoon. Otin tarjottimen. Otin lasin, lautasen, servetin ja sekä haarukan että veitsen. Täytin lasini vedellä. Kuuntelin kiliseviä astioita, ja jostai kauempaa kuului kimeää naurua. Käännyin katsomaan, kuinka paljon edelle oleva tyttö ottaa raastetta lautaselleen. Otin vähemmän kuin hän, tarkoituksella. Otin vähemmän muusia kuin hän, ihan tarkoituksella. Kalapuikkoja en ottanut ainuttakaan. Otin yhden kasvispihvin, ja lisäksi pari palaa kurkkua. Menin pöytään ja pälyilin ympärilleni. Liikaa melua ja ruokaa syöviä ihmisiä, liikaa ruokaa ja ääniä ja ahdistusta mun päässäni.

Suuhun meni pari haarukallista raastetta ja kurkut. Pihvin pilkoin lautaselle, ja sen jälkeen pakenin äkkiä viemään tarjotinta pois. Huh. Ja eikun takaisin yläkertaan pois ahdistavan meluisesta ruokalasta. Pois ruuan luota, jota minä en pysty syödä. En vain pysty syödä koulussa.

Harjasin ratikka pysäkillä hiuksiani, kun lähdin uimastadionilta pois. Nyt mun hiukset ovat puhtaat ja hyvän tuoksuiset. Äiti muistitti äsken, ettei paino saa pudota nyt kun olen alkanut urheilla enemmän. En halua tuottaa äidille huolta, mutta en itse halua olla jatkuvasti ahdistunut. Tuntuu kamalan itsekkäältä valita se vaihtoehto, joka tuo itselleen hyvän olon ja muille huonon. Ja pidemmän päälle se minulle hyvän olon tuova vaihtoehto onkin oikeasti se maailman huonoin. Ristiriitaista, mutta niin on nykyään todella moni asia.

Olen pohtinut monta päivää, sitä kuinka paljon elämässä on ääripäitä, jotka on ns. kielletty tai niitä ei suositella. Kuka määrittelee sen, mikä on liikaa ja liian vähän. En yhtään ihmettele, että on niin hankalaa löytää sitä kultaista keskititeä, kun joka paikasta toitotetaan, ettei sitä saa tehdä liikaa ja tätä ei saa tehdä liian vähän. Älä esimerkiksi syö liikaa rasvaa, mutta muista että rasva on osa monipuolista ruokavaliota. Muista kohtuus makeisten syönnissä mutta totaalikieltäytyminen lisää himoja. Ylipaino saattaa vähentää elinikää, mutta alipainoinenkaan ei saa olla. Läksyjä ei kannata päntätä hullunlailla ja vetää itseään piippuun, muttei myöskään saa heittää pyyhettä heti kehään. Sosiaalinenkin pitäisi olla, mutta liika innostus saattaa ärsyttää, ja vähäinen syrjäyttää. Samaa kaavaa noudattavia asioita voi huomata elämän kaikissa osa-alueissa. Kyllähän tässä on vähemmästäkin jo ihan sivukujalla. Mutta toki sivukujalta on mahdollista päästä pois, aivan niin kuin sinne on joutunutkin.