sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

moniulotteinen käsite, jolla ei ole yksinkertaista määritelmää


Vuosi sitten viimeksi. En ole uskaltanut, kehdannut, halunnut, ja joskus olen halunnut liikaa, etten ole pystynyt. Nyt minä olen äärettömän, äärettömän, yli äärettömän onnellinen ja ylpeä itsestäni. En välitä, vaikka jotkut ajattelisivat mun olevan täysin itsekuriton possu ja pullea. Mä olen nyt iloinen, että pystyin. Pystyin ostaa suklaalevyn, ja syömään sitä ahmimatta juuri sen verran, että mieliteko hävisi. Revin ravintosisältö kohdan irti kalori-osuuksineen. En edes vilkaissutkaan sitä, se sai lentää kauniissa kaaressa suoraan roskakoriin.

Minä olen alkanut haluta elää. Olen alkanut haluta asioita ja sitä elämää, jota mulla ei ole koskaan vielä ollut. Haluan löytää itseni, ja haluan myös oppia pitämään löytämästäni. Minä olen päättänyt alkaa tehdä asioita, joista nautin oikeasti. Alan viettää aikaa sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa mulla on aidosti hyvä olla. Haluan tavata uusia ihmisiä, sellaisia erilaisia ja omalla tavallaan ihania ihmisiä. Olen oikeastaan tavannutkin jo muutaman. Yhteys vanhoihin ystäviini pätkii ja rätisee silloin tällöin, enkä mahda sille mitään. Syy ei ole kokonaan minun, eikä myöskään heidän. Elämä vain vie eteenpäin kaikkia eri tavalla. Aina ei voi pysyä samalla polulla, mutta vierekkäin voi kuitenkin kulkea.

Olen nykyään paljon armollisempi ihmisille mun ympärillä - niille jotka tunnen, ja myös niille, joita en tunne. En ole oppinut antamaan armoa vielä itselleni. Ja mielestäni se minun täytyy oppia ensimmäisenä. Tiedän, että kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia, eikä tarvitsekaan olla. Silti yritän sopeutua massaan ja miellyttää, ja yrittää olla jotain, mitä en ehkä ole. Se kyllästyttää minua. Ei sen tarvitse mennä niin.

Haluan edelleenkin myös niitä sairaita asioita, mutta nyt niiden joukkoon on tullut myös halu elää. Se halu löytyi lauantai-iltana, ja toivon, että se jää. Ehkä se voittaa sairaudenkin joskus, ei voi tietää.

2 kommenttia:

  1. Kumpa ymmärtäisit että olet jo ihanan laiha jo nyt, ei mitään varaa pienentyä. :) Paljon voimia terveelle tielle.

    VastaaPoista