ajatusten meri

Mä pelkään ihan hassuja asioita. Nämä viimeisimmät päivät taaksepäin mä olen pelännyt, että unohdan tai kadotan taitoni kirjoittaa tai että niin on jo päässyt käymään. Olen muiden muassa tänään myös pelännyt, että pullaviipale, jonka söin, näkyy huomenna tai ehkäpä jo nyt reisissäni ja saa poskeni pullistumaan mielettömän kokoisiksi. Pelkään, etten ole enää huomen aamulla kenenkään mielestä sievä, jos olin sitä edes tänäänkään. Pelkään myös, että hampaani alkavat vinoutua tai että saan sydänkohtauksen oksenteluni takia. Joskus myös pelkään, etten enää herää aamulla. Tuntuu kuin ahdistukseenkin voisi kuolla. Mutta eihän siihen voin?

Mä mietin tosi paljon asioita. Joskus mietin ehkä liikaakin. Mietin niin, että päätä alkaa särkeä ja kurkkua kiristää. Saataan käyttää joskus aikaa jopa parisenkin tuntia miettien menneitä sanoja ja tapahtumia. Mitä hän mahtoi tarkoittaa, sanoinko itse jotain hassusti tai valitsinko kenties väärät sanat? Mitäköhän hän nyt ajattelee minusta tai mitäköhän se katse tarkoitti - että olen outo vaiko sittenkin typerä? Lähipäivinä ihmissuhteiden kiemurat ovat saaneet mut miettimään entistäkin enemmän, ja ajatukset ovat ottaneet miettimiseen käytettävän ajan jopa hämärtyvän yön puolelle siirtyinestä tunneista. 

Makaan usein liikkumattomana sängyssä ja tuijotan kattoa silmät väsymyksestä sokeina. Ajatukset eivät anna mulle lupaa sulkea niitä. Asiat ja tapahtumat pyörivät ja lentelevät sinne sun tänne. Ne lähtevät aivoista suurella ryminällä ja paukkeella kohti kurkkua. Ne meinaavat tullu suusta ulos huutona. Silloin mun täytyy hillitä itseni, enhän halua herättää muita. Ne tekevät käskettyäni u-käännöksen ja suuntaavat seuraavaksi kohti vatsaa. Sinne ne ennättävät yllättävän nopeasti. Pyörivät vatsassa tehden minulle ikävän olon - ahdistavan olon. Voisinpa vain huutaa. Ne kuitenkin lähtevät äkkiä taas liikkeelle, mutta tällä kertaa jakautuen pieniin ryhmiin ja pareihin. Ryhmät sinkoilevat ympäriinsä ilman päämäärää. Joskus jokunen ajatus-pariskunta eksyy korvakäytävään ja sitä kautta ulos. Silloin olo helpottuu hetkeksi. Levollinen olo rikkoituu, kun ajatus-parit lopulta taas kokoontuvat ja palaavat yhtä nopeasti aivoihin takaisin kuin sieltä lähtivätkin - samanlaisella rytinällä ja mölyllä. Tällöin yleensä uuvun ja nukahdan. Tämä on liian raskasta.

Olisi ihanaa, jos ajatukset ja tunteet voisi noukkia pois päästä, laittaa pieneen rasiaan ja haudata hiekkaan tai jättää vain lipaston päälle odottamaan sopivaa aikaa käsitellä niitä. Tai sitten rasian voisi heittää mereen, jottei sitä tarvitsisi nähdä enää koskaan, ja asiat sen sisällä voisi jättää sikseen. Ne saisivat sekoittua meren tyrskyihin ja vaahtoihin, sekoittua ja unohtua kymmenientuhansien, miljoonien ja biljoonien aaltojen sekaan.

Mutta ajatuksethan voi saada selviksi vain ajattelemalla ja mietteet suoriksi miettimällä ja tunteet helpottaa vain tuntemalla ja jakamalla. Se on vaikeaa, mutta ei se mahdotonta ole.