En tiedä, ymmärtääkö kukaan, mitä koitan sanoa, eikä sillä oikeastaan ole edes niin väliä

Katsoin eilen sekä tänään Iholla subilta. Jotenkin pysähdyttävä ohjelma, jos sitä jotenkin kuvailisin. Ohjelma sai mut miettimään... Oikeastaan jo mainoskin sai mut miettimään itseä, J:tä, Leoa, ystäviä, arkea, omaa elämääni. Se sai mut miettimään, mitä mä haluan itseltäni, puolisoltani tai tulevaisuudelta. Mitä mä odotan elämältä? Mikä riittää mulle? Paljon kysymyksiä, joihin en osaa vielä vastata. Nyt tuntuu vain hyvältä miettiä.

Pohdin, miltä tuntuisi itse kuvata itseä. Olisiko materiaali mielenkiintoista? Kiinnostaisiko ketään? Huomaisinko kenties jotain uutta itsestäni tai uusia puolia elämästäni, joita en ole tiedostanut aiemmin.

Usein kuljetaan vain kovaa vauhtia eteenpäin. Koko ajan odotetaan jotain tai suunnitellaan jotain, mitä tulee olemaan. Ei muisteta tätä hetkeä, mitä eletään. On jännä tunne, kun oikeasti alkaa miettiä, mitä on nyt - mitä mulla on juuri nyt, ei yleisellä tasolla vaan tällä hetkellä. Millaista on juuri nyt, kun istun tässä. Mitä tunnen? Mitä mun ympärillä on? Ketä mun lähellä on? Ainoastaan sillä on oikeasti väliä, mitä on nyt.

En tiedä, ymmärtääkö kukaan, mitä koitan sanoa, eikä sillä oikeastaan ole edes niin väliä...
Meillä on tällä hetkellä toisemme ja tuntuu tosiaankin, että se riittää. Tuntuu hyvältä. Meidän koti alkaa näyttää kodilta ja tuntuukin kodilta. Täällä on hyvä asua. Sohvapöydällä on lettuja ja hilloa. Ilmapiiri on lempeä, hiljainen, rauhoittunut yötä varten. Leo köllii J:n sylissä, J katsoo televisiota ja mä pohdin asioita minulle ominaiseen tapaan.