torstai 22. maaliskuuta 2012

:-)

Olenpas laiska kirjoittamaan. Luen blogeja päivittäin useaankin kertaan, mutta en itse postaa mitään. Olisihan mulla jotain asiaa, mutta jaksamista ei kai ole niin paljoa kuin ennen. Ymmärrettävää.

Tänään Leo heräsi jo vaille seitsemän, kun yleensä ollaan totuttu nousemaan ylös yhdeksän ja kymmenen välillä. Väsyttää. Joku myös riehui viime yönä rappukäytävässä raivokkaasti ja paiskoi ovia. Jossain vaiheessa kiroilu siirtyi ulos, rapun eteen. Aamulla joku koputteli seinään, nyrkillä, luultavasti. Ken tietää, miksi.

Ulkona on jo ihanan keväinen sää. Takapihan kuusissa ei ole enää lumen lunta, asfaltti näkyy ja kenkien alla rapisee ajoittain hiekka eikä enää loskalumi tai jää.

Kohta mä täytän 20-vuotta, noin kuukauden päästä. Tuntuu kivalta, samaan aikaan kovin vanhalta ja toisaalta taas edelleen tosi nuorelta.

Kohta mä myös nään pitkästä aikaa yhden hyvän ystävän, joka on ollut heinäkuun alusta saakka Australiassa. Ihan käsittämätöntä, että aika on viilettänyt näin nopeasti. Olin suunnilleen 20.viikolla raskaana eikä masua näkynyt kuin pienen turvotuksen verran, kun hän lähti ja nyt kun hän palaa, Leo on jo viikkoa vajaa neljä kuukautta vanha. On niin ihanaa nähdä, odotan maanantaina innolla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti