mä oon vähän surullinen

Vaikka kesä on ihanaa aikaa, niin silti mä jotenkin toivon, että tämä kesä menisi mahdollisimman nopeasti ohi. Tahdon mä nauttia odotusajasta, mutta tämä kesä tuntuu niin vaikealta. Musta tuntuu jatkuvasti ettei mulla ole riittävästi kavereita ja mulla on jotenkin yksinäinen olo. Olenhan mä tavallaan yksin tämän raskauden kanssa, kun kukaan kaveri ei ole samanlaisessa tilanteessa, eikä voi käsittää täysin, miltä musta tuntuu. Vaikka mulla on J, niin meinaan, ettei kenelläkään muulla tällä hetkellä ole vauvaa mahassa, joka rajoittaisi elämistä.

Mua ei harmita se, etten pysty juhlia samalla tavalla kuin ennen tai se, etten pysty lähteä festareille rellestämään ja riehumaan. Mua harmittaa se, etten pysty viettää aikaa ystävieni kanssa, koska he tekevät muun muassa noita asioita. On tyhmää sanoa, että "totta kai säkin voit mennä mukaan". Niin voinkin, ja olen ollutkin monta kertaa jo samoissa paikoissa, missä porukka juo jne. Mutta ei se ole oikeasti kivaa olla vesiselvänä siinä porukassa, jossa puolet ei tajua maailman menosta mitään ja muut mölisee omiaan. Ei ole oikein ketään, kenen kanssa jutella, koska humalassa olevan kanssa jutteleminen on humalassa olevan kanssa juttelemista.

Onhan se kai kivempaa juoda ja juhlia kavereitten kanssa kuin lähteä leffaan ja syömään raskaana olevan kaverin kanssa. Jaa, enpä tiedä... Paljon puhutaan, että tehdään ja nähdään, muttei koskaan kuitenkaan.

Tänään on päättärit ja on ihan ymmärrettävää, että juuri tänään ihmiset haluavat juhlia valmistumisiaan. En siis vaadi, että joku jättäisi juhlimatta mun takia. Toivoisin vain, että joku ottaisi huomioon myös mut joskus. Mua hävettää pyytää ketään olemaan mun kanssa, kun musta tuntuu, että olen kakkosvaihtoehto ja tylsempää seuraa kuin esim se, että kaverini lähtisi baariin bilettämään tai jonnekin illanistujaisiin.

Toivoisin, ettei J joisi tänään, että voitaisiin olla yhdessä. Hänellä kun ei tänään mitään valmistujaisia ole. En oikeasti enää jaksa istua J:n kavereitten kanssa iltaa, kun kaikki aina vaan juovat eikä mulla ole oikeastaan samanhenkistä juttuseuraa. Haluan toki olla J:n kanssa, muttei se ole läheskään sama asia istua jonkun kotona juomassa tai baarissa kuin oikeasti olla yhdessä ja tehdä jotain. Voisiko sanoa, että J on siinä ensisijaisesti kaljapullon kanssa, eikä minun. En siis vähättele, etteikö J haluaisi myös olla mun kanssa. Mä vain haluaisin tehdä jotain yhdessä ilman juomista.

Musta tuntuu siltä, että haluaisin vain eristäytyä muista. Etten tietäisi tai kuulisi yhtään mitään, mitä mun kaverit tekevät tai ovat tehneet. Ei tulisi paha mieli mistään. Tekisi mieli vain uida ja uida ja keskittyä kaikeen typerään - laihduttamiseen. Käydä lenkillä ja suunnitella syömisiä ja myös vauvan tuloa.