kolme vaaleanpunaista

Ne ovat vaaleanpunaisia, joissa on kaksi aniliininpunaista raitaa, ne uudet mielialalääkkeet siis. Ne ovat söpöjä. Yksi poikakin on söpö. Poika, joka oli meidän suurenpienissä kahdenkymmenenkahdeksan hengen pikkujouluissa lauantaina. Se katseli mua välillä, huomasin sen. Sitten mä katselin sitä takaisin. Kun oltiin tarkistamassa mun huoneessa yhden sammuneen kaverin tilaa, niin J, siis tämä söpö poika, kysyi melko hiljaisella äänellä multa, että voisinks mä pussaa sua. Söpöä, eikö? Sydän hypähti kerran ja mä hymyilin ja en tiedä, miksi kysyin vielä: "ai, haluisitko". Ja se vastasi joo. Sitten me pussattiin. Pussattii tämän jälkeen pariin kertaan myös parvekkeella ja toisen kerran mun huoneessa. Olen ehkä vähän ihastunut, mutten uskalla toivoa mitään suurta.

Perjantaina ahdistuin, mutta oli kuitenkin kivaa leipoa viulun kanssa joulutorttuja ja pipareita. Lauantaina en ahdistunut. Sunnuntaina taas ahdistuin. En ole viillellyt, vaikka on tehnyt hurjasti mieli. Eilen oli riitoja. Mä en kestä riitoja, saan lähes aina paniikkikohtauksen. Tuntuu, että huomenna mun itsekuri tämän viiltämisen kanssa pettää. Pelottaa. Ja huomenna täytyy uskaltaa mennä myös kouluun. Viulukaan ei tule olemaan siellä mun tukena, koska hän on osastolla. Siitä hän varmaankin kertoo itse lisää myöhemmin. Olen mun seepra-ystävästä (inside) kovin huolissani.

Kumpa mullekin tulisi osastokutsu nopeasti. Kumpa joku lämmittäisi mua, kun ulkona kiristyy pakkanen. Mä olen niin väsynyt tähän oloon ja tuohon loputtomaan lumisateeseen. Kumpa mä voisin vain olla iloinen ja onnellinen, normaali minä.