viikko 44

Tämä viikko on ollut huono ja kamala. Olen valehtelematta ylensyönyt koko viikon, öisin en ole nukkunut juuri lainkaan ja päivisin senkin edestä. Perjantain äikän tunti oli ainut oppitunti, jolle menin. Koulukuvauksissa tosin kävin - saavutus sekin, koska vannoin viime viikolla etten todellakaan ole menossa mihinkään kuvaukseen.

Perjantai-iltana ei pitänyt juoda, mutta join silti. Ensin oltiin baarissa, sitten törmättiin pilkun jälkeen kaveriin, joka ajoi sopivasti ohi ja sitten ajeltiin ja kaahailtiin pari tuntia ympäriisä. Se olikin kunnon tiksimunkkia med valge viin och tupakka ja musiikki täysillä.

Ajelun jälkeen istuttiin ystävän kanssa hänen kotipihallaan ja aloin itkeä ja selittää itsemurhasuunnitelmistani ja muusta sen sellaisesta. Rappukäytävässä olin entistä enemmän sekaisin ja hoin, että tahdon viiltää. Päästiin kotiin asti, join vettä ja huomasin sakset tiksipöydällä. Nappasin ne salaa taskuuni ja kipitin vessaan. Sain viillettyä vain pienen jäljen käteeni.

Tämän jälkeen ystävä meni katsomaan toisen vessan kaapista, josko siellä olisi ollut jotain, mitä olisi voinut laittaa mun viiltojälkeen. Huomasin kaapissa terävät kynsisakset ja koitin niillä alkaa viiltää itseäni lisää. Olin todella sekaisin, en niinkään alkoholista vaan jotenkin muuten. Ystävä repi sakset mun käsistä. En saanut viillettyä lisää, onneksi.

Sitten mentiin nukkumaan, mutta ennen sitä halusin vielä lasin vettä. Mentiin keittiöön. Tiskipöydällä oli veitsi. Otin siitä kiinni ja sitten toistui sama kuin kynsisaksien kanssa. Nyt jälkeen päin musta tuntuu, että olin jonkinlaisessa psykoositilassa(?) tai jossain. Todellisuus hälveni ihan kokonaan mun ympäriltä. Ei ollut mitään muuta kuin mun paha olo ja viiltäminen.

Eilen olin pienessä darrassa. Darraa enemmän mua vaivasi se, että mun piti salata äidiltä mun viiltojäljet ja paha olo. Päätin, että kerron. Jos en olisi kertonut niin luulen, että olisin vain ahdistunut entistä enemmän ja joutunut tulevaisuudessa senkin takia viiltää lisää. Tärisin ja jännitin ihan kamalasti. Menin äidin luo, enkä oikeastaan muista enää, miten aloitin puhumiseni. Olin kai shokissa tai niin jännittynyt. Aloin heti itkeä, mutta sain kerrottua, miltä musta tuntuu.

Seuraavalla viikolla kerron terapiassa näistä tapahtumista ja varataan aika psykiatrille. Lääkitystä pitää varmaankin muuttaa ja sitten katsotaan muuutenkin, että miten ja mistä mä saan apua.

Tänään nään erästä mun uutta kaveria. Se on varmaan tämän viikon kivoin 'tapahtuma'. Äsken ulkona satoi muuten hieman lunta.