N, taas

Näin N:ää aikaisemmin päivällä kuten kerroin. Alkuun oli ihan mukavaa ja sittenkin oli vielä ihan mukavaa. Mutta sitten, kun mä aloin lähteä N oli jotenkin erilainen. Aivan kuin hän olisi halunnut sanoa jotain, muttei uskaltanut. Mulle jäi sellainen outo fiilis, kun lähdin kävelemään bussille päin. Tuntui ettei N olekaan niin messissä tässä, joten päätin kysyä suoraan, että miten asia on. Olin jo kysyessä melkoisen varma, että mun ihmisten lukemistaito ei petä, ja niinpä pyysin äitiltä rahaa ja menin junalla keskustaan ostamaan pari vaatekappaletta, jotta tulisi parempi mieli.

Noin puoltuntia sitten N siis sanoi, ettei tästä tule mitään, koska hänellä on viisi tai kuusi kertaa viikossa treenit ja pelit vielä siihen päälle. Vapaa-aikaa ei siis jää juurikaan. Ehkä tuo oli vain osatotuus, mutta se riittää kuitenkin mulle. On hyvä, että sain näin alkuvaiheilla kuulla ettei tästä tulekaan mitää. Harmittaa, muttei kuitenkaan niin paljon kuin olisin luullut.

Mun pään sisäinen olio alkaa heti pälpättää, kun tapahtuu jotain negatiivista. Nyt se sanoo, että täytyy laihduttaa, etten mä ole tarpeeksi hyvä. Eihän N:kään halua tapailla mua. Olen huono, kelvoton. Laihana ehkä kelpaisin paremmin. Olen vain mielenvikainen hullu viiltelijä, joka odottaa osastolle pääsyä ja popsii ketipinoria, jotta voisi käyttäytyä normaalimmin ja nukkuakin joskus. Kuka tällaisen kanssa haluaisi olla? Toinen mielipuoli ehkäpä...

Tuota kirjoittaessa ehdin jo unohtaa, että nuo ovat sen olion sanoja, jotka se työntää mun päähän ajatuksiksi. Koitan hokea toistona itselleni, että: "pidä pää pystyssä tai vaikka vain kallellaan, sä olet riittävän hyvä."