vertauskuva

Makasin liikkumattomana kylmällä lattialla pistelevän viltin peittelemänä. Pöly tunkeutui keuhkoihini, ja nenään kantautui katkuinen homeen haju. Vanha kattokruunu roikkui katosta vaitonaisena ja ruostuneen näköisenä, tummuneena. Mietin hetkeä, kun se on loistanut kaikessa kauneudessaan kristallien heijastaen sateenkaaren värejä huoneen seinille. Mietin, kuinka sen alla on aikojen saatossa itketty monet ilot ja surut.

Kasvoni ja hiukseni olivat likaiset viikkojen kylpemättömyyden vuoksi. Kätenikin näyttävät siltä kuin olisin kaivanut kukkapenkkiä viitisen minuuttia sitten. Vilttiin oli tarttunut minusta paha haju ja lisäksi sini-harmaaraidallinen viltti sai käsivarteni kutiamaan. Kääriydyin siihen kuitenkin koko ajan entistä lujemmin. Aivan kuin olisin paennut sen alle turvaan jotain kamalaa, mitä en olisi halunnut kohdata. Ulkona tuiskutti koleaakin koleampi viima, joka tuntui puskevan ikkunoiden raoista sisälle. Lämpöä ruumiiseeni hohki vain pieni vaatimaton takka huoneen nurkassa, jossa oli jäljellä enää hehkuvat hiillokset.

Takan pienet ja arat valon säteet loivat toivoa surulliseen, vanhaan ja hylättyyn huoneeseen. Oikeastaan se täytti koko talon toivollaa. Toivon kipinöitä lensi minunkin sisimpääni, ja sillä hetkellä päätin että joskus nousen ja loistan yhtä kauniisti kuin katosta riippuva vanha kristallilamppu. Loistan kaikessa kauneudessani valaisten ympärillä olevieni ihmisten elämää. Niin minä oikeasti tahdon tehdä.