tiistai 10. heinäkuuta 2012

Lomaillen

Viikko vierähtää niin äkkiä. Eipä tässä ole tapahtunut ihmeitä. Oltiin viikonloppuna J:n siskon perheen kanssa mökkeilemässä. J:n siskon tyttäret, 4v ja 7v, olivat meillä myös yhden yön tässä muutama päivä sitten. Tehtiin lettuja ja käyntiin puistossa. Tytöt ovat aina niin innoissan, kun näkevät pikku Leo-serkkunsa.

Leokin pääsi muuten saunan alalauteelle piipahtamaan mökillä ollessamme. Oltiin koko päivä ulkona, siihen päälle sauna niin lapsihan vetäisi lähes 12 tunnin yöunet.

Mä aloitin autokoulun viikko sitten. Huomenna on taas teoriatunti. Ja tänään oli lääkärintarkastus. Passikuvatkin otin jo, mutta aion ottaa uudet, koska nykyistä en haluakaan ajokorttiini tai uuteen passiini.

Oon aika innoissani ajokortista. Pelottaa vaan aika paljon lähteä ajotunneille, mutta kyllä mä pystyn pelkoni voittaa. Niin moni muukin on pystynyt.

Mulla on huomenna kampaaja. Vihdoinkin! Mun ulkonäkö on niin kamala nykyään. En ole meikannutkaan viikkoon, koska en vaan jaksa. Ei ole mitään ihmeellistä syytä meikata, kun on kotona, käy kaupassa tai keinumassa. Tämä juurikasvu on jo aivan kamala, joten on ihanaa saada hiukset kuntoon.

Huomenna ennen ja jälkeen -kuvia tukasta.

Kesävauva pus<3

2 kommenttia:

  1. Onnea autokoulun alottamisesta :D Muaki pelotti sillo ne ajotunnit! Mä kävin autokoulun 2009 vuoden lopulla ja kävin kakkosvaiheen just viime jouluna. En oo hyvä ajaan, koska en aja koskaan ku en tarvii autoo mihinkään :D
    Olin just kaks päivää meikkaamatta ja luin jostain et ku on ilman meikkii nii ripset kasvaa :D Odotan jo sitä et saan olla kaiket päivät ilman meikkii ja vauvan kanssa xD <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos=) Mulla on ens viikolla eka ajotunti, ja kyllä jänskättää:D mut onneks opettajalla on ne omat polkimet siel, huhhuh!;D

    Ihollekkin tekee kyl hyvää olla ilman meikkiä. Kohta teillä on jo se pieni ihanuus kotona<3

    VastaaPoista