Jännitin eilen koko illan tulevaa yötä. Tuleeko taas vastaan se, mitä pelkään. Seitsemän tunnin jännittämisen ja ahdistuneisuuden sekä yhden puhelun jälkeen mulle tuli mielettömän oksettava olo. Vapina alkoi käsistä ja pian tärisin kauttaaltaan. Palelin, vaikka päällä oli housut, villasukat, paita ja huppari. Hengitys muuttui raskaaksi ja vaikeaksi. Tunsin, kuinka vähitellen kroppa alkoi puutua. Tuntui, etten hallitse itseäni tai tilannetta. Tuntui siltä, että jotain kamalaa tulee tapahtumaan juuri sillä hetkellä. Istuin käpertyneenä nojatuolissa vapisten, huohottaen ja oksennusta pidättäen. Viiden minuutin pituinen oli tämä paniikkikohtaus.
Ilta eteni yöhön ja tuli vastaan juuri se, mitä pelkäsin. Yritin estää sitä, mutta itse yritys ajoi meidät juuri siihen, mitä koitin estää. Ojasta allikkoon vai miten se meni? Meidän kuva, lahja minulta sinulle, on nyt monessa osassa ja koristaa tällä hetkellä roskista. Onko se enne jostain?
Nyt väsyttää. Voisin syödä jotain, mutten jaksa laittaa mitään. Pitäisi siivota, muttei voisi vähempää kiinnostaa. Täällä ei kannata kävellä paljain varpain, muuten saattaa saada jalkaansa lasin sirun. Kävelen silti, en jaksa juuri nyt välittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti