lauantai 4. helmikuuta 2012

Nykyajan kauneusihanteista

Koululainen, Heidi Silokunnas, Jyväskylän maalaiskunnasta kirjoitti (5.2.2008, KSML.fi) kauneusihanteiden vaikuttamisesta nuorten elämään.

Silokunnas on epäilemättä oikeassa kirjoittaessaan televisiossa ja lehdissä nähtävien luurankomaisten naisten ja hormoneilla elävien miesten olevan kauneusihanteita monille nuorille. Tähän mä haluaisin kuitenkin myös lisätä, että toki kyseiset nais- ja miesihannevartalot voivat olla kauneusihanteita ihan kaiken ikäisille. Missit, mallit, näyttelijät, laulajat - heidän ulkonäköään mekin nuorempana ystävieni kanssa ihailimme ja ihailemme edelleen. Onneksi olen tähän mennessä kuitenkin jo sen verran viisastunut kokemuksieni kautta, etten enää tavoittele jotain sellaista, joka on äärimmäisen vaarallista ja haitallista terveydelle tai jonka voi vain tietokoneella tai veitsen terällä saada aikaan. Varmasti kaikki tietävät, että lehdissä julkimoista julkaistuja kuvia on muokattu ja useat vaatteita esittelevät mallit ovat alipainoisia. Siltikin itse haluaisi näyttää samalta - miten media onkaan päässyt väärentämään ihmismielet tällä tavalla?

Silokunnas toteaakin, että media antaa vääristyneen kuvan ihmiskehosta. Sehän on aivan itsestäänselvää. Media nimittäin levittää mainoksissa langanlaihojen ihmisten figuureja. Miksi ihmeessä? Se ei ole lähelläkään yleisintä ihmiskehon muotoamme. Me suomalaiset esimerkiksi asutaan maassa, jossa suurin osa ihmisistä on ylipainoisia. Tämä tulee ilmi Helsingin Sanomissa julkaistussa Kansanterveyslaitoksen tutkimustuloksessa. Tutkijat jakoivat Suomen sadan neliökilometrin ruutuihin ja huomasivat, että jokaisessa niistä asuu keskimäärin ylipainoista kansaa. Tutkimuksessa selvisi myös, että kaikilla alueilla suomalaisten keskimääräinen painoindeksi ylittää normaalin painoindeksin ylärajan 25. Miehistä ylipainoisia oli tuolloin 66 prosenttia ja naisista puolet. Kansanterveyslaitoksen karttamallinnus on tehty vuonna 2005. Se perustuu Finriski 1997, 2002 ja Terveys 2000 -tutkimuksiin, joissa on kerätty koko maasta tietoja suomalaisten terveydestä. Tästä tutkimuksesta huomaa erityisen hyvin, että olemme kaukana siitä, mitä meille tuputetaan ja mitä ihannoimme.

Mun mielestä tämä ihannointi on tosi vaarallista. Niin kuin Silokunnaskin toteaa: "moni nuori haaveilee laihuudesta ja aloittaa laihduttamisen." Olen itsekin alkanut uskoa, että media, kauneuden tärkeyden painottaminen ja kieroutuneet kauneusihanteet ovat usein suuri osasyy syömishäiriöiden synnyssä ja niiden ylläpitämisessä. Siihen viittaa sekin, että syömishäiriöiden suhteen terveen ja sairaan raja on lopulta melko häilyvä. Harva nainen tuntuu olevan sinut oman ulkomuotonsa kanssa. Työpaikoilla ainoat muuttumattomat puheenaiheet ovat työkavereiden lihomiset, laihtumiset ja laihtumisyritykset. Tuntuu, että etenkin me naiset löydämme aina jotain vikaa omista kehoistamme. Kuinka julmaa se onkaan, ottaen huomioon, että jokainen syntyy tietynlaiseksi, ja juotuu sen kanssa elämään. Tyytyväisyys omaan ulkomuotoon ei tunnu korreloivan kauneuden tai hoikkuuden kanssa. Myös hoikat ja sievät naiset ovat usein äärimmäisen epävarmoja omasta ulkonäöstään tai ainakin pelkäävät sen menettävänsä.

Olen välillä pohtinut sitä, miten itse kukin voisi vaikuttaa siihen, että ongelmat vähenisivät. Kuulostaa varmaankin epärealistiselta, tyyliin "pelastakaamme maailma", mutta ongelmat, jotka johtuvat ihmisistä, ovat myös ihmisten korjattavissa. Jos nyt ei ole voimia tai kiinnostusta lähteä pohtimaan, miten sotia tai nälänhätää voisi vähentää, niin ihan omassa lähipiirissä jokainen voisi alkaa vaikuttaa jotenkin kauneusihanteisiin.

Silokunnaksen mielestä median pitäisi laittaa lehtiin normaalivartaloisia ihmisiä. Tällä hän luultavasti ajattelee asioiden korjaantuvan. Toisaalta tätä asiaahan - kieroutuneita kauneusihanteita - on yritettykin jo muuttaa. Esimerkiksi vaateketju Seppälä on keksinyt hyödyntää taviskauneutta mainonnassaan. Vaateketju on hakenut nettisivuillaan "oman elämänsä supermalleja". Kampanjassa tavallinen tallaaja voi ilmoittautua halukkaaksi olla Seppälän malli, mikä on mun mielestä aivan mahtava yritys kohentaa "tavisten" itsetuntoa. Olen kuitenkin surukseni joutunut huomaamaan, että malleiksi on valittu useimmiten kuitenkin juuri ne hoikat ja hyvännäköiset ihmiset näiden samojen vanhojen kauneusihanteiden perusteella.
Televisiossa saattaa nähdä myös riippurintoja, selluliittia, jenkkakahvoja ja vatsamakkaroita, kun suihkusaippua -ja ihorasvamainoksen naiset esittelevät hilpeästi kauneusvirheitään. Toisessa mainoksessa näytetään, kuinka tavallisesta naisesta luodaan meikkauksella, kampauksella, virtuaalisella kasvojen kohotuksella ja muutenkin perusteellisella kuvankäsittelyllä virheetön valokuvamalli. Kolmannen mainoksen pääosassa ovat pienet tytöt, joiden kerrotaan pitävänsä itseään rumina. Näillä Doven mainoksilla on selvä sanoma: kauneusihanteiden pitäisi olla lempeitä ja sallivia, eikä tiukkarajaisia ja syömishäiriöiseen käytökseen ajavia. Doven Aidon kauneuden puolesta -kampanjan tavoitteena on olla terve ja onnellinen ryppyineen, selluliitteineen ja kiloineen - juuri sellaisena kuin on.

Silokunnas sanookin, että nuorten pitäisi pystyä hyväksymään itsensä sellaisina kuin he ovat. Toivon, että kaikki muutkin, jotka eivät ole tyytyväisiä omaan ulkomuotoonsa yrittävät olla suopeampia itseään kohtaan. Mä olen päättänyt, että yritän täst' edes suhtautua lempeämmin sekä omaan että muiden ulkonäköön. Seuraavan kerran, kun huomaan ottavani kasvoilleni sen kireän arvosteluilmeen vastaantulevan naisen kohdalla tai peiliin katsoessani, tsemppaankin, katson silmiin ja hymyilen. Asennemuutoksen pitäisi ulottua laajalle. En saisi enää valittaa selluliiteistä reisissäni, raskausarvistani tai isosta pepustani. Kahvipöydässä minun ei pitäisi vaikuttaa anteeksi pyytävältä, jos otankin lisää pullaa. Eikä minun tarvitse selitellä lihomisiani taikka laihtumisiani kellekään. Uskon, että lopulta omalla esimerkillä voi vaikuttaa monen ympärillä olevan ihmisen asenteisiin ja elämään, ehkä lopulta jopa juuri siihen mielenterveyteen.

6 kommenttia:

  1. Höps, sinun isot peput ja selluliitit ja rasvausarvet. Pöh.

    Mutta tuo on tosi asiaa. Esimerkiksi, äsken pinnalla olleet missikisat: Iltalehdessä oli juttu, jossa näytettiin meikitön ja meikattu ehdokas. Tosiasiassa, kummatkin oli meikillisiä. Asia oli vaan erikseen, että millainen meikki ehdokkailla oli. Tottakai se näyttää jos on luonnollinen meikki ja törkymeikki vieressä, että luonnollinen meikki olisi natural. Tässä justiinsa yritetään asettaa ihmisille, varsinki nuorille naisille, vaatimuksia, että "no nyt kun on nämä meikitttömät tytöt tässä, ei oo mustia silmänaluisia ja ihokin niin terveen punertava ja kaunis että niiiin! Kattokaapa omia naamojanne" No tottakai aito oikea nuori, jolla on muutama näppy, tulee ilman meikkiä kuvia ottamaan, kun vieressä on meikattu nainen, näyttää että tää nuori olis ihan kauhea finninaama ja elää niin epäterveellisesti, että.

    Toinen, mistä haluaisin sanoa, on se, että esim ite oon alkanu boikotoimaan taas H&M-vaateketjua. Oon joskus kattonu ihan samaa, että kun vartalot on kaikki toistensa kopioita, mut en oo ihan tietty totuutta vaan: Ne kaikki on tehty tietokoneella. Kaikki ne kapeat vyötäröt ja isot tissit ja koko se tiimalasivartalo. Minusta on ihan hirveetä miettiä, että jos oikeesti jotkut ottaa niistä ihmisistä (tai konemalleista) vielä oppia et yrittää hankkia sellaista vartaloa, ni mitä tuskaa ne joutuukaan käymään.


    Ihan hirvee selostus, mutta toivottavasti asiaa. Oli hyvä teksti, ja ajanmukainen ja asiaa.

    Voimisia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<33

      Älä vaan, siis noista misseistä otetut muka "ilman meikkiä" -kuvat. katsoin ne iltalehden sivuilta sillon ja huudahdin J:lle että pah näillä on kaikilla meikkiä, sen huomaa! Kenelläkään ei ollut mitään punotusta tai mustiasilmänalusia muuta virhettä joka näkyy kun ei oo meikin meikkiä missään. ihan naurettavaa sitten vielä väittää otsikossa että missit ilman meikkiä.

      ihan tyhmäää... ihan varmasti moni moni tyttö tai nainen tavottelee sellasta vartaloa, jonka on nähnyt just jossain mainoksessa. itekkin sillon aikoinaan ja edelleen mietin jostain cosmoa selatessa että "tolta ois kiva näyttää", mut sit kuitenkin lohduttaa se, että 99,9% kaikista mainos -ja julkkisten kuvista on muokattuja. ihmisiä nekin vaan on.

      mullakin kiva selostus tässä:D

      Poista
  2. hyvä teksti! : ) mua itteeni oikein ärsyttää, miten inhottavia naiset on toisilleen! jos yli puolet naisista on kuitenkin epävarmoja ja pelkää olevansa liian lihavia/lihomista, niin miks ihmeessä ne sitten vielä kehtaa arvostella muita ja kattoa niitä halveksuvasti? :o että ihmiset osaakin olla susia toisilleen. mut minkäs teet, tällasia me ollaan (lukuun ottamatta muutamia harvoja ihania poikkeuksia.)

    ois kyl hyvä jos joteki saatas muutettua tota mediaa. että voitas oikeesti laittaa sinne lehtiin normaaleja ihmisiä, eikä mitään langanlaihoja muokattuja malleja. toisaalta sit taas malleilta lähtis paljon töitä, jos näin tehtäs (enkä usko että näin tehdään, se vaatis aikamoisen muutoksen.)

    äsht en muista enää mitä piti vielä sanoa, mut tää teksti oli tosi kiva! just tuollain mäkin aattelen. ja vaikka just ei voitaskaan koko maailmaa tai mediaa muuttaa, niin ainakin voi jokane muuttaa ite asenteensa toisia kohtaan, eikä saman tien mielessään tuomita/arvostella toisia ulkonäön perusteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos<3

      niinpä. mä myönnen että aikasemmin siis nuorempana oltiin kavereitten kanssa aika kovia arvostelemaan muiden tyttöjen ulkonäköä toisillemme. miksi niin? ehkä se oma epävarmuus juurikin...

      miks ylipäätään on alettu tekee niin, että luodaan vaan jotain illuusiota. miltä tuntuu esim olla julkkis, jonka jokaikinen kuva jonka ihmiset siitä näkee, on muokattu. sekin varmasti laskee itsetuntoa ja lisää paineita näyttää hyvältä, koska kaikki olettaa että tolta se näyttää, vaikka ei oikeasti näytäkkään. (ehkä epäselvästi selitetty :D). totta toikin, että malleilta lähtis työt... ja suuri syy siihen, et miks mikään ei kumminkaan muutu on raha. raha puhuu ja ihminen tekee lähes mitä vaan, jos siitä saa hyvin rahaa.

      sekin on jo hyvä jos me voidaan vaikuttaa vaikka meijän yhden ystävän ajattelutapaan itseään kohtaan meijän omilla teoilla ja esimerkillä!<: ei siinä koko maailmaa muuta, mutta kuitenkin yhen ihmisen maailmaa, jossa se elää. :)

      Poista
  3. Tää oli hyvä teksti. Ja huomasin ite tässä pari päivää sit et tosi usein ku katon peiliin, tapaan hymyillä itelleni. En tiedä mistä se on tullu, mutta en todellakaan oo aina tehnyt niin. Veikkaan että se on joku mun tapa yrittää viestiä itselleni, että oon ok? Ja muutenkin, ihminen on kauneimmillaan onnellisena ja hymyilevänä :) Aina kun peilaan vaikka illalla vaatteita riisuessani kroppaani, yritän olla ryhdikkäästi ja ylpeän näköisenä peilikuvassani - sillä ylpeä mun pitäisi ollakin. Oon tämmöisenä sopiva ja piste, en aio enää päästää hölmöjä ajatuksia mun päähän sanomaan etten muka olisi.

    Laihat mallit luo sitä illuusiota että pitäis olla laiha => laihdutustuotteet, lehdet joissa on laihdutusvinkkejä ja kuntosalikortit myyvät... Kilot on meidän nyky(?)ihmisten ikuinen riesa. Ei sitä koskaan olla tyytyväisiä omaan painoon. Miehet tahtoo lisää massaa ja lihaksia, naiset taas kiloistaan eroon... Tästä on tehty hyvä bisnes :/

    ps... http://3.bp.blogspot.com/-pyKpVlgOPD4/TylJ2yV3LZI/AAAAAAAAALQ/knPxrYMcv1Q/s400/tumblr_lu8q57yOvC1qg0gmqo1_400_large.png

    VastaaPoista
  4. Jälleen kerran kaikkia muita, paitsi langanlaihaa pidetään "normaalina" ja sanotaan, että laihat on poistettava mediasta. Puhutaan laihojen ihannoimisesta. Minua ei ole koskaan ihannoitu. Tutut ja tuntemattomat kommentoivat julmasti laihuuttani ja siten epänaisellista vartaloani ainakin viikottain, joskus useita kertoja päivässä, jos vain poistun kotoa tai kutsun jonkun kylään. Media ei pilannut itsetuntoani, vaan jokapäiväiset vastaantulijat; nuoret ja vanhat, kaikki siltä väliltä, sekä miehet että naiset. Elän selibaatissa, koska myös seksikumppanini ilmaisivat mielipiteensä ennemmin tai myöhemmin, ilkeästi suoraan sanoen tai vahingossa lipsauttamalla. Koko ikäni olen ollut lihotuskuureilla ilman tuloksia, en voi asialle yhtään mitään. Itse taas poimin mediasta vain todella kadehdittavan naisellisia vartaloita kurveineen (myös hieman ylipainoisia), laihoihin ja muodottomiin en kiinnitä huomiota, joten eiköhän meistä jokainen poimi sieltä sen mallin, jota itse ei ole. Jos kuitenkin haluatte syyttää mediaa ja muokata naiskuvaa, niin pitääkö laihat naiset todella sensuroida???!!!! Eikö vain voisi lisätä kaikenlaisia naisia mediaan, sekä lihavia että laihoja ja kaikkea siltä väliltä, kurveilla tai ilman, oli pitkä tai pätkä, tosin terveitä tietysti. Vai onko muka oikein, että laihoja naisia saa haukkua pojiksi ja epänormaaleiksi? Tv. Kolmekymppinen

    VastaaPoista