hymyjä

Kohta tulee vuosi täyteen siitä, kun sain tietää olevani raskaana. Kun katson Leoa nyt, niin en voi lakata ihmettelemästä sitä, miten tuo poika on voinut olla mun mahassa silloin vuosi sitten ainoastaan millinmittainen ötökkä. Nyt tuo nassikka tapittaa mua silmät pyöreinä sitteristä ja kertoo tarinoitaan välillä, kun juttelen hänelle. 

Miten aika onkaan mennyt niin äkkiä? En taida kyllästyä ihmettelemään sitä, kuinka kaikki on voinut muuttua niin paljon vuoden aikana. On se vaan niin kumma, miten niin lyhyeen aikaan mahtuu niin paljon. Ja lyön pääni vetoa, että tulevat vuodet menevät vähintään yhtä nopeasti kuin viime vuosikin. Täytyy osata nauttia hetkestä, ettei kaikki vain viiletä ohi.

Pian Leo on jo kolme kuukautta, kohta jo puolivuotias. Ensimmäiset hampaat, ensimmäiset sanat, ensimmäiset askeleet. Itken luulutavasti parit kyyneleet, kun ensimmäiset synttärit tulevat. Vaikka on haikeaa, että vauva ei pysy aina vauvana, niin on silti ihanaa seurata, kuinka Leo kasvaa ja kehittyy. Nyt hän on oppinut nauramaan. Pienen kikatuksen hän soi meille pari päivää sitten. J:n äidille hän oli kikattanut pidempäänkin. On ihanaa nähdä oman lapsen hymy. Silloin ei itsekään voi olla hymyilemättä.