maanantai 28. marraskuuta 2011
juupa joo
Not yet. Lapsi on edelleen mahassa ja potkii kovasti. Päivät ovat aika samanlaisia kaikki. Väsyttää ja välillä supistelee kipeästi. Toivon aina, etteivät ne lakkaisikaan vaan voimistuisivat ja pitäisi lähteä sairaalaan, mutta ei vielä.
Alkaa pikkusen kyllästyttää myös ihmisten kyseleminen "eikö se jo tule?" Sitä kun oikeasti kuulee keskimäärin noin kymmeneltä ihmiseltä päivässä. Eihän kukaan mitään pahaa tarkoita. Innoissaan kaikki vain ovat, mutta silti. Kun illalla yhdentoista aikaan tulee vielä kymmenes kysymys mm."missä se lapsi on?/sano sille että tulee jo!"/"voisko se tulla jo?"/"voisit tehä niin tai näin, että se tulis."/alat pomppimaan, hyppymään, tanssimaan, siivoamaan, lenkkeilemään..." niin tekisi mieli vain raivostua, että anna olla missä on, tulee sitten kun tulee. en minä sitä saa sieltä tulemaan yhtään nopeampaa. Mutta hillitsen aina itseni, koska kaikki ovat vain iloisia eivätkä halua ärsyttää mua. Itse olen jo niin tuskissani tämän mahan kanssa, että alkaa vaan ärsyttää ja helpompi olisi, jos ei kokoajan miettisiä, että koska se tuleeeeeeeeeeeeeeeeeeeee!
Sovitaanko niin, että mä ilmotan kyllä, kun lapsi on syntynyt. En jätä salaisuudeksi;)
Kohta päästään muuten tsekkaamaan livenä meijän uusi koti, 1.joulukuuta. Jee! Ellen sitten ole synnyttämässä tai toipumassa siitä juuri tuolloin... Eilen koottiin vasta hoitopöytä, koska ostettiinkin se vasta toissapäivänä, loogista. Eilen käytiin myös katselemassa tv-tasoja ja muuta rompetta Ikeassa. Kävelin sinne ja takaisin ja olin ihan kuollut sen jälkeen. Meillä siis tosiaan on Ikea tässä ihan kävelymatkan päässä. Ei se ole matka eikä mikään, mutta näin viimeisillään raskaana olevalle se tuntui ikuisuudelta.
...Mutta miettikääs nyt vielä tätä: ensi viikolla poika on täällä. Hassua sanoa 'ensi viikolla'. Äsken oli vasta maalis-huhtikuu!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

NO joko joko joko?? :D totta se on, ei kukaa pahalla.. mut onhan se varmaa vaha rasittavaa :D
VastaaPoistaja onneks hoitopoytaki on hankittu noin ajoissa.. hehe ;D
kylla se aika vaan lentaa!!!! :o kohta ne kyselytkin sitten loppuvat<3
<3 S