Ollaan ulkoiltu ja käytiin Porvoossa shoppailemassa äitin ja iskän kanssa. Ostin Seppälästä takin, jota katsoin jo alkukeväällä, mutta silloin se maksoi 70 euroa. Nyt sain se kolmella kympillä remonttialen takia. Mukaan lähti myös kivat beiget balleriinat kympillä.
Yleensä en löydä Seppälästä mitään muuta kuin korkeintaan alkkareita tai ponnareita. Nuorempana ostin liikkeestä useinkin joitain vaatteita, mutta enää ne eivät miellytä silmää. Poikkeus siis tämä takki nyt. Tuntuu kylläkin siltä, että Seppälä on hieman uusinut joitain mallistojen tyylejä. Ainakin tällä kerralla huomasin, että useat kengät näyttivät tosi kivoilta, jotka olisivat hyvin voineet lähteä mukaan, ellei raha olisi ollut esteenä. Lastenvaatteet ovat kyllä tosi ihania. Niihin olen kiinnittänyt tosin huomioni vasta Leon myötä. Ihailin kaikkia pieniä vauvan vaatteita, ne olivat niiiiiin söpöjä. Tyttönä silmä osuu usein tyttöjen vaatteisiin, mutta kyllä siellä Leollekin olisi ollut vaikka ja mitä söppänää. Leolle ostettiin tuolta reissulta söpö reppu, kunnolliset arskat ja crocksit. (,jotka osoittautuivat tosi pieniksi 22 kokoisiksi kengiksi, olivat siis liian pienet ja mua harmittaa kauheesti.)
Olen valvonut useampana yönä tosi myöhään. Usein olen nukahtanut vasta kolmen neljän aikaan. Uni ei tule millään. Allergia ja stressi kutittaa ihoa ja raavin sen rikki. Aamulla väsymys painaa silmiä ja hermot on kireällä. Väsyneenä syön miten sattuu, koska ei jaksa kiinnostaa, onko jossain liikaa rasvaa, suolaa tai sokeria. Syön, kun huvittaa ja koska huvittaa ja mitä huvittaa. Syön ja en syö ja syön, ihan sama. Annan tämän aiheen olla.
En täällä voi kertoa kaikkea arjestamme, koska kaikkeen liittyy minun lisäkseni perheeni. Eikä perheeni asiat kuulu nettiin. Omani voin jakaa, muiden en. Koitan saada ajatukseni ja asiani kuriin, jotta voisin keskittyä edes johonkin täysillä. Tällä hetkellä mistään ei tule kokonaista, vaan kaikki on pieninä murusina siellä täällä. Koti on pienessä kaaoksessa jatkuvasti, koitan lukea vain ajatuksen tasolla ja treenaan unissani ja unta ei ole.
Lapset elävät hetkessä. Miksi se taito katoaa aikuistuessa? Kai yksinkertaisesti siksi, koska aikuisena se ei vain ole mahdollista. On liikaa velvollisuuksia, ja velvollisuudet ja hetkessä eläminen eivät kuulu yhteen. Aikuisen elämä joskus vaan todella rankkaa, että olisi kiva olla taas lapsi. Onneksi elämä koostuu vaiheista ja rankat vaiheet vaihtuvat joskut taas helpommiksi vaiheiksi. Aika auttaa ja aikaa ei voi pysäyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti