Kuumia päiviä!

Eka oma mariskoolini ja maanantaiaamun aamupala/lounas.

On ihanaa, että Suomessa on kerrankin kunnon kesä, ainakin tällä hetkellä. Harmi vain, että itse en siitepölyallergiani takia pysty ottaa kesästä kaikkea irti. Koko kroppa kutisee ja silmät kutiaa. Välillä tuntuu, että en oikeasti kestä tätä tuskaa. Viime yönä en saanut nukuttua juuri ollenkaan, koska vietin yön raapimassa itseäni verille. Ei pitäisi raapia, mutta en voi hillitä itseäni.

Maanantaina käytiin Korkeasaaressa, mutta eläimiä ei nähty montaa. Tiikeri, leijona, vapitit, vuohet, puhvelit, kengurut ja emu nukkumassa ja lumileopardi päikkäreillä. Ei voinut jäädä huomiotta mm. miljoona lokkia ja hanhea. Tuntui, että monet olivat vetäytyneinä varjoon, kuten tosin arvelimmekin. Leo osoitteli elukoita, mutta ei muuten ollut erityisen kiinnostunut niistä. Ei se vielä oikein ymmärtänyt. Oli kuitenkin kiva reissu, vaikka olisin tosi kuuma eikä saatu jätskiä, koska vain yksi kiskat oli kiinni saaressa.

Eilen käytiin J:n kanssa kahdestaan Stadikalla. Uin tunnin ja otettiin hetki aurinkoa J:n kanssa. Ahdisti kamalasti vetää bikinit päälle ja kävellä siinä ihmispaljoudessa ainoastaan kaksi pientä vaatekappaletta päälläni. Häpeän vatsaani niin paljon. Oli kuitenkin huojentavaa, taas kerran, huomata, ettei ketään kiinnostanut minun vatsani. Sain uida kaikessa rauhassa. Sain ottaa aurinkoa kaikessa rauhassa. Oma pääni on mun pahin viholliseni. Onhan se totta, että mun vatsaa ei voi kutsua timmiksi eikä vatsalihaksia erota sitten millään, mutta mitä sitten, olen silti edelleen sama ihminen kuin silloinkin kun painon 15 kiloa vähemmän. Syömiset ovat menneet ihan ok. Olen syönyt normaalisti, eikä ylilyöntejä ole tullut. Mä huomaan usein, että olen liian ulkonäkökeskeinen itseni suhteen. Välillä ajatuksen pyörii ihan liikaa ulkonäössä - mikä milloinkin pullottaa liikaa ja mistä.

Aina kun katson Leoa, mä kuitenkin muistan, että millään raskausarvilla ei ole hittoakaan väliä, kunhan mun lapsella on kaikki hyvin. Ei pitäisi valittaa pinnallisista asioista liikaa. Totta kai raskausarvet ja ulkonäkö saa harmittaa, mutta eivät ne ole kaikki tässä elämässä. Itse ainakin liian harvoin pysähdyn miettimään sitä, miten onnekas ihminen oikeasti olen, kun olen saanut osakseni ihanan perheen, ystävät ja mulla on vaikka mitä, mitä joku muu ihminen voi vain toivoa.

Asiasta toiseen. Olen suunnitellut säästäväni rahaa tatuointiin. Tatuoinnin olen päättänyt ottaa vasempaan käteeni osaksi arpieni päälle. Ajattelin ensin, että haluaisin hiotuttaa arpia joillain hoidoilla pois, mutta sitten päädyin tatuointiin. Mietin kyllä edelleenkin, että sopiiko se mulle. En ole tyyliltäni mitenkään raju. Aika klassinen ja sellainen tyttömäinen ja pukeudun aika tavallisesti. Mutta... Tatuoinnista täytyy tulla sellainen, joka merkitsee mulle jotain. Haluan jonkun naisellisen ja siron, mutta sen tulee olla kuitenkin aika iso, koska sen täytyy peittää ainakin 10cmx3cm alue. Katselisin joka tapauksessa koko loppu elämäni viiltelemiäni jälkiä kädessäni, joten miksipä en voisi katsoa jotain kaunista kuvaa ja/tai tekstiä, joka muistuttaa minua kuitenkin siitä, mitä joskus kävin läpi.

Huomenna meillä on Leon 1,5v lääkäri, Neuvola meillä oli jo viime viikolla. Leon paino-pituussuhde on erinomainen. Leo kasvaa keskikäyrällä ja päänympäryksen koko on suhteessa kroppaan myös oppikirjan mukainen. Painoa herralla on nyt 12,220g ja pituutta 85cm. Ihan normi 1,5v kokoinen poju.

Huomenna on taas kuuma päivä tiedossa. Luultavasti ulkoillaan, syödään ja siivoillaan. Ja käydään siellä lääkärissä. Kesällä aion suunnata aina Stadikalle lukemaan ylppäreihin mikäli sää pysyy yhtä kivana. Samapa se on istunko lukemassa kirjastossa, kotona vai luenko stadikalla.