Ja uusi banneri,
johon en ole tosin kauhean tyytyväinen.
Teen vielä bannerin uudestaan, kunhan saan itseotettuja kuvia koneelleni. Harmi vaan, että mun kuvat ovat joko känny- tai digikameralaatua. Järjestelmäkamerasta haaveilen vain päiväunikseni. Koitan myös suurimmaksi osaksi käyttää itseottamiani kuvia täällä jatkossa.
Selvennän vielä kerran, miksi tällainen muutos tapahtui blogissani: mä olen koittanut kiinteytyä,
Minä ainakin olen yhä uudestaan ja uudestaan yrittänyt ja yrittänyt löytää sitä tasapainoa syömisen ja liikunnan kanssa. On ollut kausia, kun kaikki menee hyvin ja on hyvä olla, sitten tulee repsahdus ja syöksyn ahmimiskierteeseen. Eikä ahmiminen johdu siitä, että olisin syönyt liian vähän, vaan se johtuu stressistä ja tunteista ja siitä epätasapainosta itseni kanssa, mikä on vaivannut jo useamman vuoden.
Aion tänne blogiin siis kirjoitella mun elämästä edelleen, mutta pääpainona varmaankin on nyt hyvinvointi ja siinä ohella tottakai meidän perheen arki. Sillä onhan perhe iso osa mun hyvinvointiakin.
Tänään ostin lohdutukseksi itselleni hennesistä vähän pari kivaa paitaa ja laukun. Lohdutukseksi siksi, koska bilsan koe meni niin huonosti. En saanut kirjoitettua kuin hädin tuskin yhden sivun. Oon niin pettnyt itseeni ja hävetti ihan palauttaa niin huonosti tehty koe. Mutta onneksi koulussa ei arvostella ihmistä. Arvosanoilla ei arvostella persoonaa, ulkonäköä tai luonnetta. Ymmärsin tämän asian vasta tämän vuoden puolella. En mä tosissani ole koskaan luullut, että huono numero tarkoittaa, että olen ruma, vaan olen kokenut olevani huonompi ihminen, jos olen saanut sellainen arvosanan johon en ole tyytyväinen. Sitten olen piiskannut itseäni liikunnalla tai syömättömyydellä, jotta olisin parempi.
Nykyään asia ei ole niin, vaan ymmärsin, että vaikka bilsan kokeesta tulisikin 5-, niin olen silti ihan yhtä kiva ja hyvä ihminen. Enkä ole tyhmempi vai vajaaälyisempi kuin muut. Numero kuvaa vain mun bilsan tietoutta. Ei muuta. Nämä tällaiset hoksaamiset kuulostavat ihan pieniltä ja ehkä typeriltä asioilta, mutta mulle tämän tajuaminen on ollut helpottavaa.
Kivaa keskiviikkoiltaa kaikille!


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti