Lapsuudenystäviä

Me oltiin siellä muistaakseni vuonna 2005. Vai oliko se sittenkin vuosi 2006. Se oli 2006, koska me oltiin tuolloin 14-vuotiaita. Me oltiin tyttöjä, nuoria, pieniä ja kokemattomia, vain lapsia, vaikka luultiin kai olevamme jo melkein aikuisia, tai ainakin todella "isoja", koska saatiinhan me sentään liikkua vieraassa maassa kahdestaan.

Muistan todella selvästi sen illan, kun kysyttiin Miian kanssa, että saisinko lähteä hänen perheensä kanssa kuukaudeksi Portugaliin. Äiti ei näyttänyt heti punaista korttia vaan oikeastaan jo lähes heti vihreää. Vanhempien täytyisi maksaa vain lennot ja antaa hieman ruokarahaa Miian vanhemmille. Me pelattiin tuolloin lautapelia ja juteltiin, että olisi niin kivaa lähteä yhdessä ulkomaille. Miia oli lähdössä kesällä, koska heillä oli tuolloin asunto Portugalissa.

Se oli mun toinen suurempi matka ulkomaille. Toinen kerta lentokoneessa ja kaikki oli niin jännää ja kivaa.  Me shoppailtiin, ruokittiin katukoiraa, käytiin rannalla ja otettiin aurinkoa, pelattiin tennistä, jouduttiin rankkasateeseen, laahustettiin katsomaan linnoja, kiivettiin hylättyyn taloon, mentiin vieraiden poikien auton kyytiin (todella hullua), seurattiin jalkapalloa pienissä baareissa, kuunneltiin kuinka koko kaupunki kaikui, kun Portugal teki maalin. Sitä oli hienoa seurata kerrostalon 9.kerroksesta. Käytiin Lissabonissa, matkustettiin junilla, ostettiin hirveän rumat hameet (silloin hienot), nukuttiin pitkään ja syötiin aamupalaksi suklaamuroja ja vaaleaa leipää juustolla. Keittiön ikkunalla syötiin suklaahippukakkua ja katseltiin ulos. Parvekkeella otettiin auringoa. Siihen korkeuteen tottui yllättävän hyvin.

Kuunneltiin joka päivä SMG:tä. En voi kuunnella niitä kappaleita ilman, että tuo matka tulee mun mieleen. Se on niin voimakkaasti kiinni niiss biiseissä. Ne tunteet ja fiilikset, se olotila, joka mulla silloin oli. Kaikista parhaiten mulle on painautunut mieleen se, kun me istuttiin makuuhuoneen parvekkeella ohuisiin peittoihimme käärittyinä silloin, kun oli tullut jo pimeää. Joskus istuttiin siellä todella kauan, ennen kuin mentiin sisälle nukkumaan. Me katsottiin, kuinka jonkin matkan päässa olevan vuoren tiellä liikkui auto ja kuunneltiin vuoren lähellä sijaitsevan allasbaarin bileitä. Kuunneltiin sieltä hiljaisuudessa kantautuvaa musiikkia ja katseltiin välkkyviä valoja. Haaveiltiin, että itse päästäisiin sinne myös.

Mulla on jäänyt tuolta reissulta niin paljon ihania muistoja, joita tuskin koskaan unohdan. Koko reissuakin parempi muisto on muisto siitä, miten hyviä ystäviä me oltiin silloin. Samalla aikaa muisto on myös aika kipeä, koska se saa mut tajuamaan, miten paljon me ollaan erkaannuttu.

Me naurettiin niin paljon. Me ollaan tunnettu toisemme päiväkotiajoilta saakka. Mä en muista oikeasti milloin viimeksi mä olisin nauranut niin ainosti ja paljon kuin joskus aikoinani vanhojen ystävien kanssa.

Vastaavanlaisia hyviä ja rakkaita muistoja nimittäin liittyy pariin muuhunkin ystävään, jotka eivät ole mun elämässä juuri enää mukana. Elämä on vienyt meidän eri suuntiin - niin kliseistä kuin se onkin. Joskus se harmittaa todella paljon, esimerkiksi silloin, kun muistelen. Samalla olen tosi kiitollinen siitä, että olen saanut viettää niin ihanan lapsuuden ihanien lapsuudenystävien kanssa, vaikka ei pidettäisikään enää yhteyttä.

Ystävän nimi muutettu