Mietin, usein, että milloin kuolen. Tai miten mä kuolen. Milloin mun vanhemmat kuolee ja miten. Miten mä sen kestän sitten kun aika koittaa? Milloin Leo kuolee, entä J?
Vihaan uutisia, joissa kerrotaan lapsen kuolleen. Eivät varmasti ne vanhemmat, joiden lapsi on kuollut, uskoneet synnytyssairaalassa, että tulevat viettämään myös oman lapsensa hautajaisia. Pelottavaa on se, että sama voisi tapahtua kenelle tahansa. Kuka sitten päättää kenelle niin käy?
Suunnittelen usein tulevaisuutta. Suunnittelen ihan kaikkea, mitä meinaankin tehdä. Oli kyse huomisesta tai monen vuoden päästä. Nykyään mun päähän tulee väistämättäkin ajatus: entä jos en olekaan enää edes elossa tai entä jos joku läheisistäni ei ole enää elossa, silloin kun olen suunnitellut jotain tehtäväksi. Mietin eräs päivä esimerkiksi Leon tulevia vuosia ja synttäreitä. Toinen ajatus heti perään oli, että entä jos häntä ei enää sitten olekaan, kun olisi synttärijuhlien. Toinen vastaavanlainen juttu on ajatus siitä, kun joskus valmistun lukiosta taikka kätilöksi tai menen töihin - entä jos jotain tapahtuu, enkä koskaan edes tule valmistumaan. Tuntuu niin turhalta suunnitella yhtään mitään.
Taas kaiken takana on se sama virsi: ei voi koskaan tietää, mitä käy. Ja se jos mikä ahdistaa. Se tietämättömyys. Taas kerran ja aina vaan.
Täytyy vaan luottaa, että kaikki menee hyvin. Miten pystyy luottaa? Miten joskus aikaisemmin en tullut edes ajatelleeksi tällaisia asioita?
On päiviä, kun en pelkää tai kun ei ahdista, mutta sitten on päiviä, kun ahdistaa koko ajan. Mietin, että entä jos mun kohtalo onkin kuolla vaikka 25-vuotiaana, että se olisi jo ennalta päätetty jonkin taholta. Kuka päättää, mitä kellekin käy? Tai entä jos sairastun tai joku muu sairastuu. En jaksasi ajatella, koska tämä vie järjen. Ei auta "olla ajattelematta", kun nämä vain tulee mun mieleen ja ajatuksiin väistämättä.
mul oli vähän aika sit kans vaihe et ajatelin kuolemaa...ja se ahdisti mua ihan suunnattomasti ja tuntu pahalta:( täytyy vaan yrittää hyväksyä se. kyl löydät taas rauhan mut se voi viedä aikaa. noi on vaikeita asioita eikä niiden kanssa oo helppo elää...
VastaaPoistaMelkein kaikki ihmiset maailmassa uskoo johonkin. Jo ihan suomen punaisen ristin kriisitä selviämisohjeissa lukee, että ne ihmiset selviävät kriiseistä paremmin, joilla on selkeä ja vakiintunut maailmankatsomus. Yksi nuoruuden kehitystehtävistä on selvittää oma maailmankatsomuksensa, niin että se kestää kriisienkin tullen. Voimia siihen työhön.
VastaaPoistaItse uskon Jumalaan. Siihen perinteiseen, raamatun Jeesukseen. Olen kerran vuodessa pienessä kriisissä sen kanssa, olenko ihan väärässä. Näin kuitenkin olen uskonut jo monta vuotta ja se tuo elämälle pohjan. Uskon, että Jumala on luonut minut ja kaikki ihmiset rakastettaviksi. Uskon myös, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen. Se antaa rauhaa ja iloa, toivoakin. Iloa etsintään!
Kiitos. :)
PoistaEn oikein tiedä, mitä vastaisin sun kommenttiin. Muuta kuin, että luin sen useaan kertaan läpi ja mietin, että mihin mä itse uskon.
Mäkin ajattelen välillä kuolemaa. Mitä jos omaiselle käy huonosti, mitä jos joutuu onnettomuuteen? Mitä mä sit tekisin.. Mitä jos mä kuolisin, kun en mä halua vielä kuolla, kun on niin paljon mitä haluaisi tehdä. Mut mäki uskon, että kuolema ei oo kaiken loppu. Sen jälkeen on vielä varmasti jotain, positiivista. Parasta silti on olla ajattelematta sitä niin paljoa. Jos niin käy, niin sitten sillä hetkellä pitää elää sen asian kanssa. Tulevaisuutta voi ja kannattaakin miettiä, mutta aina välillä pitää muistaa keskittyä nykyhetkeen :)
VastaaPoista<3 S