Kävelen terapiasta hymy huulilla, kun paino on tippunut viime kerrasta. Ohitan picnicin vatsa kurnien ja iloiten, että pystyn vastustamaan kiusausta. Imen itseeni joka puolelta motivaatiota laihtua. Kaikki, mitä mun ympärillä on, on pelkkää laihuutta ja laihduttamista.
Vaatekaupassa pieniä kokoja, ruokakaupassa kaloreita, kenkäkaupassa laihtumisesta palkinnoksi olevat kengät, kadulla vastaantulevan naisen laihat jalat muistuttavat tavoitteista, Mc Donaldsissa syövä mies muistuttaa, siitä mitä en missään nimessä halua. Portaat ovat liikuntaa, purkka ruokaa.
Ostan pepsi maxia ja nukahdan bussiin. Jalat puutuu, sormet on kylmät ja reidet näyttää liian paksuilta. Huomenna täytyy jumpata enemmän.
Ajoittain musta tuntuu, että tahdon taas painaa 55 kiloa, tahdon painaa 53 kiloa, tahdon painaa 50 kiloa, 45 kiloa. Tahdon mahtua pieniin farkkuihin, tahdon olla syömättä suklaamunia ja juosta 10 kilometriä pysähtymättä ja tuntea nälän.
Mulle on oikeasti mysteeri, miksi musta tuntuu tältä. Kaikki on hyvin tai kaiken ainakin pitäisi olla hyvin. En keksi huonoja asioita mun elämästä, joita koittaisin vääristyneesti korjata laihtumalla. En mä tarvitse syömishäiriötä mihinkään. Ainut, minkä tiedän, on se, että mulla on huono itsetunto. Ehkä se on syy siihen, että kokisin muka olevani parempi laihempana...
Joskus ajattelen, että mitäs jos en olisi tullutkaan raskaaksi. Miten asiat silloin olisivat? Lyhyesti sanottuna: varmasti paljon paskemmin. Joten Luojan kiitos, mun elämä on mennyt näin, miten on mennyt. Raskaaksi tuleminen tavallaan pelasti mut siltä tilanteelta, jossa olin. Se vei mut pois siitä elämäntilanteesta, jossa olin jumissa. Kiitos jollekin - Jumalalle tai elämälle, kohtalolle tai ihmisille, itselleni tai sille, joka sai asiat menemään näin kuin ne meni.
Tuttua tuttua ! ja vielä lisää tuttua.. Mulla on nyt myös vaihe, haluan painaa yhtävähän mitä 5 vuotta sitten. Haluan että voin käyttää housuja ilman jenkkiksiä jne !!
VastaaPoistatälläiset tunteet on tosi turhauttavia. eihän meidän oikeasti tarvitse näyttää samalta kuin monta vuotta sitten. nyt ollaan äitejä, joka tottakai on muokannut kroppaa, ja ennenkaikkea ollaan naisia, ja naisilla kuuluu olla muotoja.
Poistamutta ymmärrän, mäkin haluaisin käyttää farkkuja ilman jenkkiksiä ja sortseja ilman löllyviä reisiä.
pitäisi opetella olemaan kiltti itselle, ei niin kriittinen.
Tuttu tunne! Mulla tosin ennen ekaa raskautta vielä oli sellanen vaihe, että ainoot kalorit tuli alkoholista...tosi terveellistä.. raskaus pelasti mut pahimmalta rappiolta, ja nyt elämäni on onnellisempaa kuin koskaan. Silti (nykyään entistä useammin) ajattelen "en malta odottaa että synnytän, ja pääsen taas laihduttamaan..vaan muutaman kilon" yms. Sairaat ajatukset seuraa aina mukana, mutta kaikista paras itsekuri on osata sanoa niille ajatuksille ei!
VastaaPoistatotta, on vaikeeta vastustaa sitä mörköä joka kiusaa mielessä, ja se vasta onkin itsekuria ettei anna sille pikkusormea!
Poistamäkin vannoin laihduttavani heti kun oon synnyttänyt, mutta toisin kävi. en pysty tehdä sitä, en voi ottaa mitään riskiä että sairastuisin taas.
Mä tiedän, etten mä pysty koskaan laihduttaa. Eikä mun oikeasti tarvitsekaan, täytyy elää vain terveellisesti ja normaalisti. Ja sama pätee myös suhun:))