vauvantuoksuisia kuulumisia

En ole ehtinyt saati jaksanut kirjoittaa vähään aikaan. Synnytys oli sen verta rankka kokemus, että voimat lähti, mutta olosuhteisiin nähden olen voinut kuitenkin tosi hyvin.

Vauva on ihana, tietysti. Pari tuntia syntymänsä jälkeen hän vain katseli ympärilleen suurin silmin. Tuijotti sylissä pitäjäänsä ihmeissään, että missäs nyt ollaan. Harva vastasyntynyt ihan niin silmät auki ja virkeänä on heti kaksi kolme tuntia synnyttyään. Edelleenkin hän on todella virkeä ja tarkkailevainen ja usein mietteliäs katse ja ilme kasvoillaan.

Synnytyskertomuksen kirjoitan sitten kun ehdin ja jaksan siihen paneutua. Tällä hetkellä keskitän energiani lähinnä toipumiseen synnytyksestä ja vauvan hoitoon. Voin sen verran mainita, että synnytys meni sektioon ja että poika joutui viime lauantai-iltana eli parin päivän ikäisenä siirtymään Naistenklinikalla vastasyntyneiden valvontaosastolle, koska syöminen ei tahtonut sujua ja sen takia verensokeri oli liian matala.

Kyseinen osasto jolla vauva oli, on pääsääntöisesti vain päivystävä "väli" osasto, ja jos vauva tarvitsee jatkohoitoa, hän siirtyy toiseen sairaalaan. Niinpä poika siirtyi eilen Jorviin. Itse kotiuduin eilen ja menin heti poikaa katsomaan uudelle osastolle. Siellä olin myös tänään hoitamassa J:n ja äidin kanssa. Huomenna poika saattaa päästä jo kotiin - joko nenämahaletkun kanssa, joka hänellä on, taikka ilman, jos syöminen sujuu jo hyvin. Voin kertoa tästä pojan syömisongelmasta myöhemmin tarkemmin.

Eilen mä tuskailin silikoonitissejä muistuttavien tissieni kanssa. Maito on noussut todella hyvin. Lähes tuhersin itkua, kun tuntui etten käsipumpullani saa niitä koskaan edes vähän tyhjemmiksi. Lähes tuherran itkua kaikesta muustakin. Mulle voi sanoa tällä hetkellä vähänkin ilkeään sävyyn jotain niin alan heti itkeä. Pienikin onnistuminen tai hellyyden osoitus tai vastaava saa mut liikuttumaan kyyneliin. On niin outoa, kun ei tämä ole tässä määrin yhtään mun tapaista. Mutta se on ne hormoonit.

Kovasti turvottaa mahaa, sormia ja etenkin jalkoja. Toivottavasti tästä mahasta olisi jokin osa turvotusta, koska tämä on kyllä kamala - roikkuu aika paljon ja on tosi iso ja löysä edelleen. Harmitaahan se ja huolettaa, että miten se katoaa, mutta asia unohtuu aina kun ajattelen vauvaa ja saan olla hänen kanssaan. Poika on sata kertaa tärkeämpi mulle kuin mun mahan ulkonäkö, mutta kyllä oma napa silti kiinnostaa, ja saakin kiinnostaa.

Väsyttää myös tosi paljon, kun syön särkylääkkeitä päivittäin moneen kertaan. Veriarvotkin voivat toki olla vielä vähän huonot. Olen ainakin aika kalpea. Liikkuminen on vielä hieman hankalaa, mutta joka päivä käy aina vähän helpommaksi. Selkä on kipeytynyt tässä muutaman päivän aikana tosi paljon. Olen varmastikin jännittänyt selkälihaksia, kun vatsaa ei ole voinut käyttää samalla tavalla ja vauvan kantelu myös kipeyttää selkää. Auts!

Onneksi vauvan ei tarvitse olla Jorvissa kauempaa. On todella rankkaa ajaa (vaikka isäni ajaa, en minä) täältä Itä-Vantaalta sinne aamuisin hoitaamaan ja olla koko päivä siellä, kun en itsekään ole vielä elämäni kunnossa vaan toipilaana edelleen. Ihanaa, jos/kun päästään huomenna kotiin. Lisäksi kaiken tämän päälle meille on tulossa se muutto, josta olen maininnut. Paljon tapahtuu ja pajon on jaksamista, mutta kyllä tämä tästä. Tuntuu kuitenkin hyvältä, vaikka rankkaa onkin.