tiistai 27. joulukuuta 2011

kiirettä pitää

Tuntuu, että koko ajan on kiire tai jotain täytyy ja on pakko tehdä. Ja silti kaikki k on uitenkin jatkuvasti ihan vaiheessa. Ja nyt unettaakin ja flunssakin pukkaa päälle.

Muutto tapahtuu tänään, ensi yönä päästää siis nukkumaan ensimmäistä kertaa uudessa kodissa. Vuokrasopimus alkoi jo lähes kaksi viikkoa sitten, mutta rintatulehdus ja väsymys ja jouluhössötys on vienyt kaiken huomion eikä olla keretty ajatella muuttoa kuin vasta nyt.

Blogissa on hiljaista, mutta mun elämässä riittää kyllä kaikkea, joka onkin syy blogin hiljaisuuteen. Nettiä meillä ei uudessa asunnossa vielä ole eikä ole vielä varaa sitä hankkiakaan, joten koneelle en luultavasti pääse pitkään aikaan. Harmi, koska paljon olisi kirjoitettavaa ja kerrottavaa ja purettavaa pään sisältä, mutta aika on kallista ja asiat täytyy pistää tärkeysjärjestykseen.

Ihanaa joulua kaikille lukijoille vielä näin vähän myöhässä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti