![]() |
| kesäkuussa |
![]() |
| marraskuun lopulla |
Mahakin on pienentynyt parissa päivässä ihan kohtuullisesti. Löllö se on edelleen ja pömpöttää, muttei ole enää niin jätti kuin esimerkiksi viikon alussa. Sormetkin ovat kaventuneet huomattavasti marraskuusta, mutteivät vielä aivan normaaleiksi (tuollaisiksi kuin kesäkuussa) kuitenkaan.
Vaa'alle tekisi mieli nousta, mutten tosiaankaan uskalla tai haluakaan. En osaa yhtään arvioida, mitä painan tällä hetkellä. Luultavasti ahdistuisin ja vähän masentuisin ja alkaisin panikoida, jos kävisin tsekkaamassa luvun. Eihän sillä painolla ole oikeasti edes väliä, mutta silti... Pääasia olisi oikeastaan saada entiset vaatteet, lähinnä farkut ja housut, mahtumaan mahan kohdalta ja reisistä päälle, oli se paino sitten, mitä tahansa.
Ruokahalua mulla ei ole tällä viikolla ollut juuri ollenkaan. Outoa, koska ennen synnytystä teki mieli syödä vaikka mitä ja koko ajan. Mulla ei nyt vain tule nälkä. Tai jos tuleekin niin ei tee todellakaan mieli syödä yhtään mitään. Kaikki ruoka vain ällöttää. Täytyy kuitenkin väkisin saada jotain syödyksi maidontuloa ajatellen.
Mutta nyt hipsin suihkuun kaipeine nilkoineni!


Täällä sama homma tuon ruokahalun suhteen. Mutta juuri tuota maidontuloa ajatellen on pakko yrittää edes jotain saada syödyksi.
VastaaPoistano niipä... ja oon tos viel iha terveen näköne mutta siis tollai ku kattoo jälkeepäi tolta ajalta kuvia ku olin noi hoikka, ni iha ihmettelee, miten ei sillo tajunnu sitä ite sillai :o näki kyl ku masu vähä pienenee ja kiloi näkyy vähemmän vaa'al, mut ei vaan TAJUNNU.
VastaaPoista