Mä itkisin, jos olisin yksin kotona. Tässä mielentilassa mä olisin aikaisemmin viiltänyt. Nyt en.
Mulla on nälkä, mutta mua vain oksettaa.
Mua pelottaa, että mun rakkaus ja välittäminen ei riitä vakuuttamaan J:tä siitä, että mä haluan olla hänen kanssaan. Mua pelottaa, että J:n huono itsetunto tulee meidän väliin. J ei usko itseensä, eikä siihen, että hän olisi mulle tarpeeksi juuri itsenään. Ei kummankaan tarvitse ansaita toista tekemällä jotain erityistä tai olemalle jotenkin erilainen. Me ollaan hyviä tällaisena pienine ja suurin vikoinemme. Asioita voi parantaa ja muuttaa, mutta meitä ihmisinä ei tarvitse muuttaa.
Mä rakastan J:tä. Toivon, että hän tajuaa sen eikä lähde karkuun vain pelon takia, ja jätä mua onnettomaksi, surulliseksi ja yksinäiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti