niin mulle sanottiin

Eilen kaveri kävi nopeasti meillä. Hänen silmistään loisti enemmän pirteyttä kuin aikaisemmin. Hänen olemuksestaan huokui pientä toivoa siitä, että tulevaisuus näyttää sittenkin valoisalta. Hän oli värjännyt hiuksetkin, jota pidin merkkinä siitä, että hän voi oikeasti paremmin kuin ennen. Me juotiin liian laihaa kahvia, puhuttiin mun käden arvista, ystävistä ja kuulumisista.

Mä pääsin J:n ajatuksiin. Hän ikävöi minua. Mä olen hänen puhelimensa taustakuvana ja hän sanoi pitävänsä minusta. Mä saan lähettää hänelle viestipusuja ja antaa myös oikeita. Eilen käveltiin käsikädessä, ja musta tuntui niin hyvältä. Mä rakastan tätä tunnetta ja samalla inhoan. Tähän sekoittuu tyytyväisyys, osa onnellisuutta, ihan oikeaa hymyä, välittämistä, mutta myös epävarmuutta ja piinaavaa pelkoa siitä, että mä petyn taas. Elä hetkessä, ja etene toisen vauhtia, niin mulle sanottiin. Se on todella vaikeaa, mutta mä yritän.