kuudestakymmenestä kuolemaan

Mulla on jotenkin sellainen olo, että haluaisin kesällä painaa korkeintaan 55 kiloa. Ärsyttää, koska mä tiedän, ettei siinä ole mitään järkeä. Jos onnistuisin laihtumaan, niin painaisin sitten ensi syksynä vielä kymmenen kiloa vähemmän. 

Laihduttamisesta mä saan valheellisen kontrollin tunteen ja turvallisen olon - se on niin tuttua. Muuta hyvää, siitä ei sitten seuraakaan. 

Laihduttaminen vie ajatuksista 99% ja pää täyttyy kaikenmaailman laskuista. Kaikkea pitää laskea ja mitata: kalorit, indeksit, prosentit, kilot, grammat, sentit, desilitrat, millit ja kurkkusiivut. Laihdutus rajoittaa elämää niin paljon, se oikeastaan määrää koko elämän rytmin. Helposti ja nopeasti eristäytyy ihmisistä ja ystävistä, kun haluaa välttää mahdollisimman paljon syömistä tai koska on pakko mennä jumppaan ja lenkille. Tästä päästäänkin juuri siihen, että ihan kaikki: laskeminen, syöminen, liikkuminen, suunnittelu ja paino ym. ahdistaa niin perkeleesti, ettei sitä meinaa kestää. Onko laihuus sen kaiken ahdistuksen aivoista? Ei ainakaan mun mielestä.

Kun paino siirtyy reippaasti alipainon puolelle, kroppaan alkaa tulla lukuisia fyysisiä oireita aliravitsemuksesta ja alipainosta. Yläselkään ja kasvojen alueelle alkaa kasvaa ohutta vaaleaa nukkakarvaa, tulee rytmihäiriöitä, osteoporoosia, kuukautiset jää pois - pahimmassa tapauksessa siitä saattaa seurata lapsettomuutta, tulee nivel- ja lihaskipuja, kynnet ja hiukset huononee ja hampaat tummuu ja reikiintyy helpommin sekä raajat, kuten jalat ja sormet/kädet saattavat alkaa sinertää verenkierron huonontuessa. Kroppa on todella kovalla koetuksella, ja aina se ei sitä kestä -  munuaisten vajaatoiminta ja sydänkohtaus ovat hyvin yleisiä kuollinsyitä laihuushäiriöön kuolleilla ihmisillä. 

Jo ennen huomattavaa alipainoa, ihan normaalipainoisillakin henkilöillä, jotka syövät vähemmän kuin pitäisi, saattaa tulla huimausta, heikotusta, väsymystä, voimattomuutta, kärttyisyyttä, keskittymiskyvyn heikkenemistä, palelua, päänsärkyä, unettomuutta tai vatsakipua/kramppeja. Ja näitä oireita on niin kauan kunnes ihminen ei ole enää aliravittu ja/tai alipainoinen. 

Ja kropan laihdutus laihduttaa myös mieltä. Kaikki mielihyvän kokemukset ja seksihalut vähenevät tai katoavat, myös iloisuus katoaa, mielestä tulee tosi masentunut ja onneton. Tilalle tulee vain pakkoliikuntaa ja ahdistusta ja pakkotoimintoja.

Ainakin mulla laihdutuksesta tuli myös syyllisyyttä, kun joutui valehtelemaan syömisistään ja liikkumisesta, ja myös siitä, kun tajusin, kuinka paljon koko sairaus satuttaa mun läheisiä.

Laihduttaminen estää elämästä nauttimisen. Jos on sairastanut laihuushäiriötä kaksi vuotta, niin se on lähes sama asia kuin ei olisi elänyt ollenkaan kahteen vuoteen. Elämää ei koe elämänä, koska eihän se sitä edes ole. Se on vain tuskaista aikaa, jolloin mikään ei riitä ja kyyneleet loppuu kesken. Kyllä elämä laihduuden voittaa!