muumit eivät halua, että kalat näkevät liikoja...

Mä en tiiä mistään mitään - missä mennään ja kenen kanssa. Pää hajoaa. Tänään meinasin purskahtaa itkuun vähän väliä, enkä osaa sanoa selvästi, että miksi. Mua huimaa ja hikoiluttaa, ja inhoan reisiäni ja pyöreitä kasvojani. Kuitenkin syön laivalta ostamiani minisuklaapatukoita. Ne ovat hyviä, mutta eivät tee mun kropalle hyvää... kai... en mä vaan tiedä.

Mun tekisi mieli vetää pää täyteen, taas. Oikeasti mun tekisi vain mieli saada selvää asioista. Haluaisin jonkun mun lähelle niin, että hän olisi varma, että haluaa olla siinä. Epätietoisuus polttaa mut loppuun yhtä varmasti kuin mä poltan mun röökini loppuun.

Nukuin iltapäivällä viidestä seistsemään. Näin unta, jossa nainen tiputtautui luultavasti katolta ja lösähti maahan. Veri roiskui ympäriinsä ja mä olin hämmentynyt, mutten yhtään järkyttynyt. Hämmennyin vain veren määrästä. Mietin unessa, että jokaisella on täysi oikeus päättää elämästään ja kuolemastaan. Katselin veristä ja liikkumatonta naista asfaltilla ja sen jälkeen menin johonkin taloon sisälle ja siellä keittiöön istumaan. Ei muuta.

Ehkä mä menen ostamaan spriteä ja lähden jollekin kaverille "yökylään". Pari huikkaa vadelmalikööriä niin mä sammun, sen verran mua huippaa ja heikottaa jo nyt. Tai sitten mä syön lisää suklaata ja istun tässä hikoilemassa tämän illan miettien, että miksi muumeilla on uimapuvut, kun ne menevät uimaan, mutta muuten ne eivät käytä vaatteita.